keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

2. Mitä PAATSAMAN ykkösnumero sisälsi?

(PAATSAMATIE 8 HAAGA 1967)

Yhden heinäkuun helleviikon ajalle jakautuneista satunnaisten tuokioiden naputteluista matkakirjoituskoneella syntyi kahdeksansivuinen, kookkaan kirjan kokoinen Paatsama-lehti, A5-kokoa, hiukan isompi kuin saman vuoden Nakke Nakuttaja, mutta pienempi kuin Aku Ankka.

Paatsaman mitat sopivat hyvin lapsenkin käteen, johon isommat lehdet tuntuivat kömpelön suurilta. Lauri Peltosen Postimerkki-lehti, "Suomen Shakki" ja muutama muu kaksipalstainen aikuisten aviisi ilmestyi yhtä näppärässä koossa.

Paatsaman etukannen pääuutinen levittäytyi kahdelle palstalle kolmesta ja sen aihe oli kaikkein dramaattisin mahdollinen: OLI SYTTYNYT SOTA.

Etusivu oli hieman kuin vanhan Ohukais- ja Paksukais-filmin suuresta päivälehdestä, jota Stan ja Ollie selailivat kaikessa rauhassa puistonpenkillä. WAR IS DECLARED, huusi otsikko, ennen kuin joutilaat värvättiin joutuisasti armeijaan.

Kuka sotaa pienemmällä uutisella lähtisi enää sanomalehteä perustamaan? Ilta-Sanomat oli syntynyt - vain 35 vuotta aikaisemmin - Mäntsälän kapinan muodostamasta sodanuhasta vuonna 1932. Lisälehti tai sähkösanoma ei riittänyt, vaan Eljas Erkko tarvitsi kokonaan uuden lehden.

Paatsaman etusivun pitkät jutut katkesivat kuin kanan lento, kesken lauseen, jollei kesken sanan, ja jatkuivat sisäsivuilla. Käytäntö oli omaksuttu niihin aikoihin luonnollisena Helsingin Sanomain paraatiaukeamalta. Tällainen saattoi 1960-luvulla sijaita vasta 44-sivuisen lehden sisäsivuilla 10-11, sisältäen 10 uutista ja 8 artikkelia, joista kaksi uutista ja 3 artikkelia oli katkaistu tökerösti virkkeen puolivälistä, ja ne jatkuivat eteenpäin joko sivuilla 14 (sekalaisia juttuja) tai 24 (ulkomaan uutiset).

Helsingin Sanomain kansi täyttyi kuitenkin kokonaan parista tusinasta mainoksesta, joissa esittäytyivät vaikkapa leninkitalo Diorina, hattuliike Emil Elo, laukkuliike Halonen, lippuliike Maritim, Itämainen Silkkiliike, kumi- ja muovitalo Etola, radioliike Hirvox, Zanussin, Bauknechtin ja Huurteen jääkaapit, Bangin kemikaalit, Makon koneet, Vaneripalvelu, Waltherin ruiskutuspistoolit, Sveitsin olut Hürliman Beer, Chymoksen pastillit, Rids-raikastaja, Algamarin kauneusnaamio, Konekirjoituskoulu City, Taide-Kaluste Oy, näkötarkastuksia tekevä Suomen Näköhuolto sekä Postisäästöpankki, joka kertoi hoitavansa palkkatilit nopeilla, nykyaikaisilla tietokoneilla ja maksavansa sitä paitsi korkoa.

Ensimmäisen Paatsama-lehden etusivulle mahtui 4 uutista, 2 mainosta ja 2 kantaa ottavaa pääkirjoitusta. Suurikokoisin ykkössivun ilmoitus levittäytyi kahdelle palstalle vasemmassa alanurkassa:

"Tämän vuoden KEVÄTPÖRRIÄINEN myytävänä, hinta 1 markka, os. Paatsamatie 8 C 38." Mainoksen kuvituksena oli pieniä piirroksia kukista ja mehiläisistä.
Helsingin kansakoulujen opettajayhdistyksen kustantaman vappulehden nimi oletettiin kaikille lukijoille tutuksi. Paatsaman päätoimittaja oli ostanut opettajaltaan jälleenmyyntiin kaksi Pörriäistä, vaikka luokanope oli tarjonnut kullekin myyntiurakaksi aluksi yhtä. Loppujen lopuksi vappulehdistä ensimmäinen jäi omaan talteen ja toinen päätyi junalukemiseksi kemiläiselle sukulaistytölle Oilille. Pidin lehdistä ja oli sentään hauskaa voida antaa Lapin-tytölle lahjaksi persoonallinen muistoesine vierailusta Helsingissä.

"Lipas-lehtiä myydään, 50 penniä kappale, EM" kertoi abstraktein vinjetein somistettu, Pörriäistä pienempi ilmoitus. Työväen Säästöpankin asiakaslehtiä kauppasi pankin 8-vuotias säästöpossuasiakas Erkki Mäkinen.

Kaikkein ylimpänä etusivulla levittäytyivät nimiötekstit kahdella rivillä:

"PAATSAMA-lehti N:o I, hinta 0,20 mk.

Paatsamatien uutiset 6.7.-13.7.1967".

Uutisia riitti ykkösnumeroon yhdeltä viikolta, kahdeksalta päivältä, torstaista torstaihin. Siis:

"VESISOTA SYTTYI (Paatsamatie 8 pihalla 6.7.67 HN) Erkki Mäkisen ja Timo Räisälän kesken syttyi torstaina kova vesisota. Se sai alkunsa siitä, että estimme Timoa pääsemästä talon seinustalta. Tämä alkoi suihkuttaa vettä päällemme. Vastasimme tietysti suihkuttamalla häntä. Minä kävin hakemassa (jatkuu sivulla 3).

"VESISOTA (jatkoa sivulta 1) toiseen ruiskuun vettä. Timpalta alkoi loppua vesi. Annoimme Timolle hiukan vettä. Lopulta Timppa alkoi aivan yllättäen itkeä. Hän juoksi nopeasti kotiinsa unohtaen FAIRY -pullonsa pihalle. Erkki ei ole sen jälkeen ryhtynyt vesisotasille.

"ARPAJAISET. P-tie 8 pihalla pidettiin 6.7. 67 arpajaiset, vieläpä ilmaiset. Tipi Horn voitti hienon kynän, Marja Mäkinen voitti hopeatoffeen ja Erkki Mäkinen hienon Kreikkalaisen nuken. Heikki Nieminen voitti mitalin. Arpajaisvoitot lahjoitti Paatsama-lehden päätoimittaja.

"MUSTIKOITA. Metsissä alkaa jo olla mustikoita. Sain P. Haagan ja E. Haagan välillä olevasta metsästä puoli desilitran mukillista mustikoita. Älkää syökö raakileita.

"KUKAT. 8.7.67. Paatsamatie kahdeksan ja kuuden piha on nyt paljon kauniimpi kuin ennen kukkaistutuksia, Marja Mäkinen sanoi lehdellemme. Kukkapenkkejä on odotettu koko kevät ja nyt ne ovat vihdoin ilmestyneet. Uusi talonmieskin on tullut.

"Pääkirjoitus. TIMO RÄISÄLÄ on viime aikoina tullut aivan tyhmäksi. Eikö ollut tyhmää räkiä Jari Nyrhilän päälle? Monia muitakin typeriä temppuja Timo on harrastanut. Täten kehotan kaikkia sanomaan Timoa LÄTTIÄISEKSI, toivoo Heikki N.

"TOIMITUKSELTA. Ikävä kyllä tässä Paatsama-lehden numerossa ei ole valokuvia. Jos kamerani saadaan kuntoon, kuvia on jo seuraavassa lehdessä. Paatsaman toimitus."

Toista sivua somisti lehden pilapiirros LIISA JA MATTI, jossa ilmeisesti aviopari istuu autossaan. Vaimolla on suuret kauniit silmät ja paksut pehmeät huulet. Hyvin pienipäisen miehen tukka on ohentunut huvittaviksi kolmeksi viimeiseksi harottavaksi hiukseksi, jotka ovat kuin hyönteisen tuntosarvet. Vaimo mittailee viivoittimella maantiekarttaa ja sanoo autoa ohjaavalle miehelleen: "Matti, kartan mukaan Turkuun on matkaa vain 2 senttiä!"

Mikäli piirroksesta olisi haluttu todellisuuspohjainen, sen olisi pitänyt kertoa aikuisesta naisesta, joka katsottuaan maantieteen oppikirjan tilastotaulukkoa väitti Islannin saarivaltion väkiluvuksi 200 asukasta. Reykjavikissa olisi asunut vastaavasti sata ihmistä.

Lehden kakkossivua täyttivät myös "Heinäkuun kuva", piirros iloisesta päivänkakkarasta, sekä mainos: "Aku Ankan kuvia on saatavana toimituksesta". Pergamiinipaperin läpi piirretty jäljennös Hessu Hoposta villin lännen karjapaimenena kaunisti ilmoitusta. Lisäksi sivulla kaksi oli pari oikeaa uutista:

"ESPANJALAINEN POIKA. 8.7.67 Tapasimme tänään lauantaina erään kylässä olevan pikkupojan. Yritimme kysyä tämän nimeä, mutta poika ei näyttänyt ymmärtävän puhettamme, koska ei vastannut meille. Arvelimme, Erkki ja minä, poikaa joko englantilaiseksi tai saksalaiseksi. Vihdoin poika sanoi Espanja ja lisäsi vielä jotakin sekavaa kuten "hose". (jatkuu sivulla 5) Lähdimme metsään ja yritimme kysyä pojan nimeä merkkikielellä, mutta hän ei ymmärtänyt. Olimme metsässä koko illan.

"VÄHÄN AIKAA TIMON KAVERI. 11.7.67 Erkki Mäkinen ryhtyi tänään yllättäen Timo Räisälän kaveriksi. Hän pyysi saada ajaa Timon polkupyörällä. Tämä antoi luvan. Erkki sanoi, ettei ole enää Heikki Niemisen (Paatsama-lehden päätoimittajan) kaveri. Mutta jo seuraavana päivänä hän tuli hakemaan Heikkiä ulos. Erkki sanoi, ettei ollut enää Timpan kaveri, koska tämä oli niin tyhmä ja räki ja kiroili aina."

Helsingin Sanomain toinen sivu täyttyi puolestaan kuolinilmoituksista, joita Paatsama-lehdessä ei ollut lainkaan, ja seuraavia Sanomien alkusivuja hallitsivat mainosröykkiöt (Ajanmies, Teinitalo, koko sivun Stockmann, Valtiokonttorin Obligaatiot, Aurinkomatkat jne.) joiden sekaan alkoi sivulta 5 lähtien mahtua vähäpätöisimpiä kotimaan täyteuutisia, kuten ravituloksia, joita ei kelpuutettu urheiluosastoon. - Pihtiputaalla hävitetty 2 pontikkatehdasta. - Varkaat vieneet opetusneuvoksen huvilalta Sipoosta Toini Muonan maljakon. - Eräs henkilö rikkoi juuri ostetun autonsa Etelärantatiellä kuopan vuoksi. Kaupunki korvaa 66 mk korjauskuluja. - Palokkajärven ruumiin taskusta löytyneet kasvien ja aurinkokunnan piirrokset vaikuttavat mielenhäiriöön joutuneen tekemiltä. - Kaunis sää jatkuu vielä lähipäivinä.

Marja Mäkisen ja hänen kyläilevän koulutoverinsa Sirkku Mikkolan avustama "Yleisönosasto" toi Paatsama-lehden kolmossivulle jopa kymmenvuotiaitten tyttöjenkin näkökulman:

"MATOJA. Pohjois-Haagan ja Etelä-Haagan välisessä metsässä on useassa pihlajassa verkkoja, joissa riippuu kymmenittäin pieniä matoja. Ne olisi poistettava, että voisi kerätä mustikoita matojen tippumatta päähän. - SM.

"ETELÄ-Haagassa pitäisi olla enemmän kauppoja tai sitten ostoskeskus. Täällä ei ole muuta kuin vaivainen Orapihlajatien ELANTO, josta saa loppujen lopuksi niin vähän. Nimimerkki Ester.

"PAATSAMATIEN lapsilla pitäisi olla kerhohuone esim. kellarissa, jossa he voisivat syysiltoina viettää aikaansa. Nimimerkki Tyytymätön.

"ON KURJAA, kun pihan ruohokentillä ei saa leikkiä, Nimimerkki DN.

"PIHALLA pitäisi olla muutakin kuin vain keinut, jotta pikkuisillakin olisi jotakin puuhaa. Oikein pitkä liukurata, kiipeilytanko ja tietysti kahluuallas olisi kiva juttu. Nimimerkki Pikkuisten puolta pitävä.

"MIKSI ei saa pelata 6:n ja 8:n pihalla? Jokaisella pihalla pitäisi olla jokin pieni, tyhjä aukio pallon peluuta varten. Monista paikoista on Haagan Urheilutien kenttä kaukana. Missä siis pelata? Nimimerkki Mitä tehdä.

"PIHAPUISSA kiipeily ei olisi suotavaa, mutta metsässä kiipeilkööt kuin apinat. Nimimerkki Ikkunasta tuijottava vanhus."

Noina vuosina Helsingin Sanomain "Yleisöltä" -palsta julkaisi seuraavan kaltaisia kirjoituksia:

"ONKO JÄRKEVÄÄ että ensin istutetaan ympäristön viihtyisyyttä ajatellen ruohokenttä ja pensaisto ja sitten tuo koko kallis istutus jätetään kastelematta - kuivumaan karrelle, ilman huoltoa? Näyttää aivan hölmöläisten taloudenpidolta. Näin on tapahtunut kaupungin talojen ympäristön hoidossa täällä Puotilassa. Nimimerkki Kärsiskö kysyä?"

"VESIJOHTOJEN SUHINA. Mistä johtuu, että vesijohto suhisee, viheltää tai jopa rämiseekin vettä laskettaessa? Maallikkokin huomaa, että naapurien aiheuttama melu on (samassa talossa) erilainen. Miten tämä voidaan selittää ja miten äänekkäimmät hanat saataisiin hiljaisemmiksi? Varmaan moni kerrostalon asukas olisi kiinnostunut lukemaan asiantuntijan (saniteetti-insinöörin) selvityksen asiasta. Nimimerkki Kerrostalolainen." (Helsingin Sanomat 27. heinäkuuta 1964, sivu 17).

Paatsamatien uutiset jatkuivat keskiaukeamalla, jossa oli myös toimituksen tiedotuksia:

"PAATSAMA-LEHTI ei tule enää heinäkuussa päätoimittajan loman vuoksi. Hän matkustaa Hotelli Finlandiaan Punkaharjulle. Elokuussa tavataan.

"Toimittaja Erkki Mäkinen haluaisi jättää lehtemme kesken ja aloittaa vasta elokuussa uudelleen. Lehdestä ei nyt tullut kovin paksua kovan kiireen vuoksi.

"SUURKILPAILU: Oletko hyvä piirtäjä? Katso takasivua!" (Kuvituksena on perhosia).

"HALUATTEKO ilmoituksenne Paatsama-lehteen? Yksi ilmoitus maksaa 3 penniä.

"SÄÄTILA 12.7.67 (MM) Tämä päivä onkin ollut oikein kaunis. 'Pyykkimummot' saivat pyykkinsä puhtaaksi ja melko kuivaksikin, kunnes yht'äkkiä antoi ukkospilvi vettä vaikka aurinko paistoikin. Kun he olivat keränneet pyykkinsä paistoi taas aurinko ilman sadetta. Eiköhän 'mummoja' lie ottanut 'aivoon'.

"TAISTELU. 12.7.67. Heikki Niemisen ja Timo Räisälän kesken oli eilen kova taistelu. Se alkoi, kun Timo ei päästänyt Heikkiä hyvälle mustikkapaikalle. Ensin he vain haukkuivat toisiaan ja riitelivät muuten, mutta sitten he hyökkäsivät toistensa kimppuun. Taistelu oli tasaväkistä, kumpikaan ei onnistunut kaatamaan vastustajaansa. Timo hyökkäsi koko ajan, kun taas Heikki perääntyi ja teki yllätyshyökkäyksiä. Erkki Mäkinen hyökkäsi Timo Räisälän kimppuun takaa päin ja näin auttoi ystäväänsä Heikkiä.

"METSÄSSÄ 13.7.67 (MM) Haagojen välisessä metsässä on jo paljon mustikoita, eilenkin keräsimme noin yhden litran. Metsässä on myös auringonottajia. Eräskin vanha mies on jo kuin neekeri ja niinpä hänet nähdäänkin siellä joka päivä."

Helsingin Sanomien keskiaukeama käsitti puolestaan kaksi juhlallista paraatisivua. Vasemman sivun vasemmalla laidalla oli kolme pääkirjoitusta, joiden vierellä oli "yläkerran" pitkä artikkeli, Kari Suomalaisen pilapiirros, lainauksia muiden lehtien pääkirjoituksista (jatkuu sivulla 14), pakinakolumni, sekä kaksi "alakerran" artikkelia (jatkuu sivulla 14).Oikeanpuoleisella sivulla levittäytyi epätasainen palstaviidakko tärkeimmiksi valikoituja uutisaiheita, muttei ainuttakaan mainosta rikkomassa yhtenäistä tarinatarjotinta. Kolme suurta mustavalkoista kuvaa kattoivat melkein puolet sivun pinta-alasta ja kymmenen kookasta otsikkoa viidesosan.

Vihoviimeiset Paatsama-lehteen ehtineet pikku-uutiset kertoivat seuraavaa:

"ERKKI Mäkinen kaatui Timon pyörällä 13.7.67 ajaessaan huimaa vauhtia.

"13.7.67 TIMO Räisälä ja Jari Nyrhilä leikkivät 5 minuuttia yli seitsemän Bätmänia. Jarilla oli pyyhe viittana."

Televisiossa Batman - Lepakkomiehen torstainen puolituntinen ratkaisujakso oli vain hetkeä aikaisemmin päättynyt ja pelastanut rikkaan playboyn Bruce Waynen sekä hänen nuoren suojattinsa, ihmepoika Robinin, pahasta paikasta, johon keskiviikon aloitusjaksossa joku Gotham Cityn kummallisimmista rikollisista, vuoroin Jokeri, Kissanainen, Arvuuttaja tai Pingviini, oli sankarit jälleen kerran saattanut.

"SOPU. 13.7.67. Tänään Erkki Mäkinen, Heikki Nieminen ja Timo Räisälä rupesivat jälleen kavereiksi.

(Ilmoitus): "Timo Räisälä myy auton ja 6 Aku Ankkaa." (Ilmoitus)

"MUISTA osallistua lehden piirustuskilpailuun! Parhaat palkitaan.

"OSALLISTU Krypton ratkaisuun. Loistopalkinto!

"URHEILUA. Erkki Mäkinen hyppäsi pihakeinusta kokonaisen 4 metriä, Timo Räisälän hypätessä 2 metriä 70 senttiä. Korkeutta Erkki Mäkinen hyppäsi yhden (1) metrin. Timo Räisälä hyppäsi samoin. Timo Räisälällä ja Erkki Mäkisellä oli juoksukilpailu. Ekin aika 38 sek., Timon aika 381/2 sek. Pituushypyn voitti Erkki 220 cm, Timppa 200 cm. Erkki oli tänään voitokas ja niin voitti 3 ottelua. Huraa, huraa, huraa! Hyvä Ere!"

Paatsama-lehden loppupäässä oli Urheiluosaston jälkeen vielä ristisanatehtävä Krypto (laatinut Heikki Nieminen) ja sarjakuvia. Vapaalla kädellä ilman viivoitinta piirretyn, kömpelön ja ruman 6x6-ruutuisen ristikon sanastoon kuuluivat Rastas, Aitta, Radat, Kaste, Koi, Turri, Ottaa, Into ja Runko, jotka sijoittuivat kömpelösti osittain toistensa päälle pysty- ja vaakasuorille riveille, mikäli kukaan osasi ratkaista ongelman oikein. Yksikään lukija ei kysellyt palkinnosta.

Seitsemäs sivu oli Ristisana- ja Sarjakuvasivu.

Marja Mäkisen sievästi lyijykynällä hahmottelema huopahattuinen sarjakuvasankari "Kikka-Kalle" huomaa yksinäisen polkupyörän nojaavan maaseudun hautausmaan muuriin.
"Siinäpä minulle hyvä pyörä."

"Niinpä hän lähti matkaan... kunnes poliisit olivat perässä. Uuu-Aaa, UUU-AAA!

Sitten poliisiasemalla: "Sain tämän itse teossa kiinni!"

Kikka-Kalle puolustautuu: "Ka, vallesmanni, minä luulin pyörän omistajan kuolleen, kun löysin sen hautausmaan vierestä."

(Vitsin tiesimme kaikki kuulleemme aikaisemmin kotimaisesta televisionäytelmästä.)

Äskeistä puolta pienempi Heikki Niemisen sarjakuva "Typerykset" plagioi Mort Walkerin 'Masia' Helsingin Sanomista. Laiha nuori mies, kuin sotamies Masi, yrittää tuloksetta kipata hiekkalastin umpilaitaisen kuorma-auton lavalta. Paksumpi mies, kuin kersantti Ärjylä, menee viisaampana poistamaan lavan perälaudan ja kehottaa: "Yritä nyt uudelleen, typerys!" (Seurauksena, jota ei näytetä, paksukainen tulee hautautumaan kippaavalta lavalta vyöryvän hiekkakasan alle. Lukijalle jätetään oivallettavaa.)

Koko takasivun täyttävässä Suuressa Piirustuskilpailussa oli "tavoitteena piirtää perhonen mahdollisimman hyvin". Lehdessä oli malliksi päätoimittajan luonnostelema perhonen, joka näytti piirretyn mahdollisimman huonosti. Palkinnoksi luvattiin perhosmitali, joka olisi saattanut tarvittaessa olla päätoimittajan itsensä piirtämä, mahdollisesti vasta kiireessä, hetkeä ennen palkinnonjakoa. - Suurkilpailu ei kuitenkaan houkutellut ainuttakaan osanottajaa!

Kahdeksansivuinen Paatsama-lehti oli syntynyt ja se jäi eloon. Lehteä ilmestyi vuoden kuluessa kahdeksan erilaista numeroa, yhteensä yli 60 sivua. Julkaisua monistettiin kymmenen kappaleen vakiopainos Oy Suomen Markkinatiedot Ab:n valokopiokoneella Helsingin Taka-Töölössä. Useimmat lehden kappaleet päätyivät jonkinlaisiksi kustantajan liikelahjoiksi tuttaville, Lontoota myöten, eikä lehtiä ole toistaiseksi löytynyt minkään julkisen kirjaston kokoelmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti