maanantai 26. kesäkuuta 2017

20. Kadonneen lehden jälkipainos? #4

Syys-Uutisten' 1967 löydyttyä kateista (arkistoa järjestettäessä) julkaisen syyslehden (=Paatsama-lehti 4/67) uudelleen.
.
SYYS-UUTISET (Pa-Lehti)
Numero Erikoisnumero
Syksy 1967.
Hinta 1 markka.
.
Etusivu.
KOLARI HAAGASSA.
9.9.1967.
Paatsamatien ja Orapihlajantien risteyksessä tapahtui tänään onnettomuus. Kaksi autoa, Datsun ja Taunus, ajoivat yhteen. Ilmeisesti syy oli Datsunin kuljettajan. Tiedot ilmoitti E.M. (Erkki Mäkinen).
.
VEITSELLÄ JALKAAN.
17.9.67
Timo on taas hosunut veitsellään. Hän iski 15.9. Erkkiä veitsellä jalkaan. Erkki näytti Heikille seuraavana päivänä jäljen. Erkin sukassa näkyi vielä 16.9. kuivunutta verta. Erkki ei ole kertonut asiasta kenellekään muulle kuin Heikille.
.
ONKO HAAGASSA PÄÄKALLONMETSÄSTÄJIÄ?
Katso sivua 3.
.
Sivu 2. Syksysanomat.
MATKAMUISTOJA.
Heikki Niemisen huoneen seinälle alkaa jo kertyä matkamuistoja. Seinällä on: 50 vuotta vanha tikari Rhodokselta (1966), viiri Münchenistä (1967), veitsi Wienistä (1967), ja pari Suomalaista muistoa. Matkamuistoja tulee lisää, kun Heikki ensi vuonna käy Jugoslaviassa.
.
SEKALAISTA.
17.9.67
Lasse Kantonen toi tänään sunnuntaina polkuautonsa maalta.
.
Riitta Nyrhilä ajoi tänään 18.9. Erkin pyörää päin.
.
Riitta Nyrhilä irroitti 18.9. Erkin pyörästä hamsteri-merkin, mutta pani sen takaisin.
.
30.9.
Timo Räisälä kiusasi tänään Jaria, Anttia, Vesaa ja Esaa.
.
Pauli leikki tänään 4.10.-67. Hän oli muka James Bond.
.
PILAPIIRROS (leikattu toisesta lehdestä).
Yläkerran mies laskee ikkunastaan narulla alas hämähäkkiä kohti alakerran rouvaa, joka laulaa nuoteista avoimen ikkunansa ääressä. (Voimme kuvitella huipennuksen äärimmäisen korkeaan nuottiin.)
.
Sivu 3.
Mainos: PENSAS-lehti, hyvä lehti!
.
Mainos: Hienoja LEVYMERKKEJÄ myytävänä, 5 penniä kappale, osoitteessa Paatsamatie 8 C 38. (Tarkoittaa postimerkin-kokoisia levykansilla kuvitettuja liimamerkkejä, joista asiakas liimaa valitsemansa äänilevykerhon tilauskuponkiin.)
.
ONKO HAAGASSA PÄÄKALLONMETSÄSTÄJIÄ?
9.9.1967.
Eräänä iltana (9.9.) Erkki Mäkinen, Lasse Kantonen ja Heikki Nieminen olivat ulkona ja koittivat eksyttää Timo Räisälää. Heikki juoksi Timoa karkuun Paatsamatie 8. C-rapun puoleiseen päähän.
Heikki kuuli kuiskattavan vieressään, että täällä on yksi. Sitten hänen ranteisiinsa tartuttiin kiinni ja hän näki Pekka Miettilänkin nojaamassa puuhun. Pekankin ranteista pidettiin kiinni.
Olivatko nämä pääkallonmetsästäjiä? Eivät sentään, vaikka he uhkailivatkin ottaa meiltä päänahan. Pimeässäkin erotti sentään Petteri ja Jukka Palokujan kasvot. Äkkiä Jukka irrotti otteensa Heikistä ja sieppasi keihäänsä. Hän oli kuullut läheisestä pensaikosta ääntä. Siellä olivat Lasse ja Erkki ruvenneet tappelemaan Timoa vastaan. Myöhemmin illalla he vielä (Petteri ja Jukka nimittäin) lennättivät keihäitään.
.
TIMO RÄISÄLÄ ON TAAS KIUSANNUT JARIA.
4.10.1967 (H.N.)
Timo Räisälä on taas kiusannut Jari Nyrhilää. Hän veti Jarille "vrokuja" (kamppasi). Jari juoksi Erkin luokse turvaan. Erkki antoi Timolle kuonoon. Lasse ja eräs toinen poika auttoivat häntä. Timo kiusasi myös ANTTIA.
.
Sivu 4.
Mainos: OSTA KEVÄTPÖRRIÄINEN. Hinta vain 1 markka. Osoite: Paatsamatie 8.C.38. (Kuvituksena kolme piirrosta raidallisista ampiaisista eri suunnilta)
.
TAPPELU.
6.10.-67.
Jari Nyrhilä ja Antti Pajanen tappelivat tänään. He syöksyivät toistensa kimppuun jalkakäytävällä. Jari pääsi heti Antin päälle, mutta Antti sai pian voiton, kun Pekka auttoi hiukan. Tappelun syytä emme tiedä.
.
ERKKI MÄKINEN KÄVI tänään lääkärissä. Hänellä on ihottuma.
.
Sivu 5.
Toimituksen apinalaatikko:
SYYS-UUTISET.
Ilmestyy kerran vuodessa. Pa-Lehdet.
Toimitus Paatsamatie 8.C.38,
Etelä-Haaga. Puh. 477 454.
Lehti ilmestyy syksyisin.
Toimittajat:
Heikki Nieminen (H.N:)
Erkki Mäkinen (E.M.)
.
PÄÄKIRJOITUS.
TÄÄLLÄ Haagassa olisi varmasti paljon mukavampi asua jos Timo muuttaisi pois.
Timo on melkein aina kiusaamassa Jaria ja Anttia tai joitakin muita pienempiänsä.
Jarikin on varmaan oppinut pahimmat kirosanansa Timolta, joka on kova kiroilemaan.
Siinä ei ole pahimmat asiat. Ne eivät ole minkään veroisia siihen verrattuna, että Timo hosuu puukollaan!
Olin iloinen kuullessani, että Timon puukko oli hävinnyt.
Erkki Mäkinenkään ei ole ollut taas pitkään aikaan Timon kaveri.
Etusivulla on kertomus, että Timo oli lyönyt Erkkiä puukolla jalkaan.
Aikaisemmin Timo on lyönyt Erkkiä jousipyssynsä nuolella.
Tässä on vain pari esimerkkiä Timon tempuista!
.
Sivu 6.
MÄKISET LEIRINTÄALUEELLA.
(Erkki Mäkinen).
Me tulimme leirintäalueelle. Kun me tulleet niin minä löysin heti kaverin. Me aloimme keräämään autojen rekistereitä. Kun me olimme keränneet vähän menimme nukkumaan.
.
OVIKELLO.
(Erkki Mäkinen).
Kun me tulimme Erkiltä niin Ere soitti talomme uuden asukkaan ovikelloa.
.
ERÄS Wolkswaagen on pysäköinyt väärin Paatsamatie 6:n takapihalle. Rekisterinumero on MMD-27.
.
6:DEN kellarissa palaa aina turhaan valo.
.
Eräänä päivänä Timo, Eki ja Lasse löysivät siilen metsästä, mutta jostakin syystä se oli yhtäkkiä hävinnyt, pojat epäilivät "Peppihousua" (invaliidi Pelkolaa) ja luultavasti hän se olikin.
.
Erkki Mäkinen rikkoi 9.10. Heikin Aku Ankka -naamarin.
.
ERKKI MÄKINEN ja Marja Mäkinen, Heikki Nieminen, Lasse Kantonen ja Pekka Miettilä leikkivät polttopalloa 9.10.-67.
.
HATTU.
Sami Tiihola heitti tänään 9.10. hattuansa. Kun hän Paatsamatie 6. takapihalla heitti hattunsa autoja kohti, hattu putosi erään pakettiauton katolle. Sami pyysi Erkkiä ottamaan hatun katolta, mutta tämä ei ylettynyt. Sami huusi hoitajalleen, että hattu on lentänyt auton katolle. Hoitaja sanoi, että Samin isä saa ottaa hatun katolta ja hän heitti Samille toisen hatun.
.
Sivu 7.
SOUTURETKI.
10.10.1967.
Jari ja Antti löysivät tänään Mikon, Eskon ja Lassen "veneen", jostakin valkoisesta massasta tehdyn nelikulmion (styroxia). Antti yritti ensin soutaa, mutta keppi joka oli airona, putosi veteen.
Jari koetti sitten, mutta koska "vene" oli osaksi rannalla, Jari astui niin lähelle lammikon reunaa "rantaa", että "vene" painui pohjaan eikä liikkunut ennen kuin Jari hyppäsi pois. Silloin vene pulpahti vilauksessa pinnalle.
Heikki neuvoi heitä panemaan veneen erääseen kohtaan lammikkoa, jossa oli heti reunassa syvää. Heikki kokeili itse siinä syvässä kohdassa. Pitäen kiinni vieressä olevasta puusta Heikki astui veneeseen. Vene kannatti häntä.
Antti koitti samasta paikasta Heikin jälkeen, mutta hyppäsi veteen, kun vene alkoi heilua. Onneksi Antilla oli kumisaappaat jalassa. Monta kertaa Antti koitti, mutta ei päässyt kertaakaan pitkälle.
.
TIMO PUHDISTI POLKUPYÖRÄÄNSÄ.
10.10. (H.N.) Et-Haaga.
Timo puhdisti tänään pyöräänsä ison lammikon luona. Erkki kysyi miksi Timo puhdisti pyöräänsä vaikka tämä oli melkein puhdas. Siihen Timo vastasi: "Faija käski pestä."
.
LAMMIKON PUHDISTUS.
11.10. (H.N.) Et-Haaga.
Tänä iltana Heikki, Erkki ja Pekka raivasivat isoa lammikkoa. He repivät oksia pensaista ja riuhtoivat välillä koko pensaita juurineen. He ottivat myös irtonaisia oksia jotka heittivät kauas lammikosta. He jatkavat työtä 12.10. Jos pojat onnistuvat työssä tulee iso lammikko paljon suuremmaksi.
.
Sivu 8.
URHEILUA.
Urheilutoimittaja Erkki Mäkinen.
.
JUOKSU.
Jari voitti Samin juoksu kilpailussa. Paatsamatie 6. etupihalla. Jarin aika oli 5 sekuntia. Samin aika oli 7 sekuntia.
Erkki juoksi talon Paatsamatie 6. ympäri 35 sekunissa.
.
(Piirroskuvassa reippaasti vasemmalle askeltava, pitkää kieltään ulos näyttävä poika, päässään lippalakki, jossa lukee Jari. Takanaan seisoo sivuttain pienempi poika pipo päässä, puhekuplalla: "Mä kerron isille." Kuvan alla kuvateksti: "Jari voitti juoksussa Samin."
.
KEINUHYPPY.
Erkki Mäkinen ja Lasse Kantonen hyppäsivät keinuista. Erkki hyppäsi 4 metriä ja Lasse hyppäsi 3 metriä.
.
Mainos: "Osta Paatsama, Pensas, Vitsilehti, Syys-Uutiset, ne ovat Pa-lehtiä." (Kuvituksena lehtiyhtiön tunnus: pyöreän tähtäinkiikarin kahden viivan ristikossa on iso P, jonka silmukassa on pieni A.) Mainoskuvassa näkyy myös iloisesti hymyilevä poika sekä kolmen eri lehden kannet, joissa lukee vuorollaan: Paatsama, Pensas, Vitsilehti.
.
(Yhtään Pensas-lehteä ei ole säästynyt, jos koskaan valmistunutkaan? Yhden Vitsilehden lehtien päätoimittaja myi 20 pennillä syyskesällä 1967 Paatsamatie 8:n etupihalla 32-vuotiaalle naapurilleen (Paatsamatie 8 C 31) Vilho 'Viki' Kantoselle (1935-2011).
.
sivu 9.
TIMO KASTUI.
8.10.-67.
Tänään on satanut kovasti. Suuri lammikko oli tullut täyteen vettä. Timo Räisälä meni seisomaan Lasse Kantosen leikkiveneen päälle, mutta vene kaatui. Lasse sanoi Erkille, että Timo saa nyt isältään selkään, mutta Timo väitti vastaan.
.
TAPAHTUI RAMLIS-RADALLA.
(Erkki Mäkinen)
Lasse Kantonen ajoi polkupyörällä puuta päin. Paatsamantien 6 ja 8 pihalla hän tuli lujaa vauhtia ja liirasi hienosti.
.
8.10.
Erkki Mäkinen kävi tänään ramlaamassa Mikko Miettilän kanssa.
.
Mainos: Erkki Mäkinen myy LIPAS-lehtiä. 0,10 mk kpl. (Piirroskuvassa iso lehden kansi: Lipas n:o 5 1967 Hinta 10 p. Kuvassa pipopäiset poikalapsi ja häntä pienempi hameasuinen, silmäripsien kaunistama tyttölapsi. Alle piirretty riviin limittäin toistensa päälle 11 kpl Lipas-lehtiä.)
.
Sivu 8.
TERO KÄVI KYLÄSSÄ.
8.10.67
Heikki Niemisellä oli tänään vieras. Tero Elomaa kävi kylässä hänen luona. Tero sotki kaikki paikat. Myöhemmin Erkki tuli myös Heikin luokse. Yhdessä Erkki ja Heikki pelottelivat kolmivuotiasta Teroa. Batman-naamaria Tero pelkäsi eniten. Kahdeksalta Elomaan perhe lähti pois. Tero oli jo kauhean villi heidän lähtiessään pois.
.
RIITTA JA ANNE
9.10. (Erkki Mäkinen)
Riitta ja Anne leikkivät kurassa että he uivat kurassa. He juoksivat lujaa ja liukui ja kaatuivat niin että heidän vaatensa olivat niin kuraset että niiden hoitotäti oli vihainen niille.
.
9.10. TUIJA leikki hullua, hän hyppi niin että hänelle tuli kuuma, hän lopetti kun hän oli leikkinyt.
.
SEKALAISTA.
9.10.
Jari Nyrhilä pyyhki ruohotukolla parkkipaikka 7. olevaa autoa.
.
Sami Tiihola työnsi Riitta Huplisen pyörää. Esa työnsi Annen pyörää.
Jari löi Esaa kepillä.
Sami tönäisi Esan rappusilta alas.
Riitta sotki Annen pyörää.
.
Tuijalla ja Paulilla oli juoksukilpailut.
.
Tuija leikki hullua.
.
Tuija heitti nukenvaunuihinsa kuraa.
.
Anne kaatui kuraan.
.
Antti otti Erkin pöntön.
.
Heikki vakoili tänään Jaria.
.
Erkki Mäkinen lakaisi 9.10. lehtiä talonmiehen kanssa. Hän sai siitä 1.mk. (markan).
.
Sivu 11.
SARJAKUVAT.
"KOLMOSET". Tunnuskuvassa kaksi poikaa sekä mäyräkoira. 1. piirroksessa mäyräkoira vahtii tarkkaavaisesti seinäkelloa (klo 12:20), jolloin Pipopää kysyy: "Tunteeko Musti kellon?". 2. piirroksessa Pystytukka kantaa paikalle kukkuraista koirankuppia ja sanoo: "Se tietää täsmälleen milloin on ruoka-aika." (Koira odottaa kieli pitkänä).
.
Tähän Syys-Uutiset keskeytyy. Takasivu 12 on tyhjä. Lehteä oli kirjoitettu kuukauden ajan 9.9.1967- 11.10.1967.
.
***
Paatsama-lehti täyttää jo 50 vuotta! Ensimmäinen Paatsaman numero oli päivätty 6.7.-13.7.1967 - Paatsamatien uutiset (torstaista torstaihin).
.
PAATSAMATIE 6-8 HAAGA
20. Kadonneen lehden jälkipainos? #4
17. Kaikenko opin Ankkalinnasta?
11. Kasvoiko kolmosnumero? #3
19. Kesänä toisena seitsemäs lehti? #7
05. Ketkä kiusasivat naapuria?
18. Kevätkö kutisti kuutoslehden? #6
15. Kirjoitinko, kuvitinko, loinko, luinko?
13. Kohtasinko pääkallonmetsästäjiä? #4
08. Kuinka kakkosnumero kallistui? #2
14. Kävinkö koskaan missään?
03. Mihin Haagaan synnyin?
01. Miksi perustin sanomalehden?
10. Millaisia ihmissuhteita?
16. Milloin tehtiin viides lehti? #5
06. Minkä Esko sai päähänsä?
04. Minne muutin Haagassa?
12. Missä suoritin kansakouluni?
07. Miten syntyi kilometri leikkitietä?
09. Mitkä valokuvat puuttuivat?
02. Mitä ykkösnumero sisälsi? #1

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

19. Kesänä toisena seitsemäs lehti? #7

Heti koululaisten päästyä kesälomalle alkoi Paatsamatiellä tapahtua? Paatsamalehti lähestyi yhden vuoden ikää. Vuoden aikana ehti valmistua seitsemän numeroa, kesällä kuukauden ja talvella runsaan parin kuukauden välein.
.
Vuoden kolmas Paatsamalehti on saanut päiväyksen 3.6.-5.6.1968.
.
HERNESOTA.
3.6.1968 Etelä-Haaga (H.N.)
Tänään kello 7-8 välillä oli Erkillä ja Heikillä hernesota Marjaa, Jaria ja Tipiä vastaan. Se alkoi siitä, että Heikki ja Erkki alkoivat vaklata (eli vakoilla) Marjaa ja Jaria. Erkki ja Heikki juoksivat Paatsamatie 6 ja 8 välissä olevan pihan kallion taakse. Heikki jäi hiukan jälkeen ja hän käytti vihellysmerkkiä, mutta ei saanut mitään vastausta. Äkkiä hän kuuli vihellyksen, joka tarkoitti sanaa apua. Hän löysikin (jatkuu sivulla 8 eli takasivulla) (Hernesota, jatkoa etusivulta) Erkin takapihalta, mutta Marjakin oli siellä. Erkki oli siis kiikissä. Heikki heitti Marjaa herneillä niskaan ja kiinnitti Marjan huomion itseensä. Erkki pääsi silloin pakoon. Marja pommitti kovasti Heikkiä, kun tämä pakeni, Mutta Erkillä ja Heikillä oli enemmän herneitä ja he estivät Marjaa lähtemästä takaa-ajoon. Lopulta Marja kyllästyi ja lopetti sodan.
.
HUOMIO: Kannattaa katsoa sivua 3. Paatsaman toimitus.
.
4.6.1968 ERKKI heitti erästä rouvaa herneellä päähän.
.
SEMENTTIÄ.
5.6.1968 (H.N.)
Paatsamatie kuutta vastapäätä tien toisella puolella tietä olevan talon edessä olevalla jalkakäytävällä on vähän aikaa sitten kaivettu. Siinä kohdassa on ollut pitkän ajan vain hiekkaa. Mutta tänään tuli kuorma-auto, jonka lavalla oli asfalttia. Mukana tulleet miehet alkoivat (jatkuu takasivulla) pudottaa lastiaan. Sitten he tasoittivat asfalttikasan. He tasoittelivat sitä monta kertaa ja sitten eräs miehistä työnsi paikalla käsin työnnettävää jyrää. Paikka tuli aivan tasaiseksi. Sitten miehet lähtivät.
.
ANNE ITKI.
4.6.1968 (M.M.)
Anne itki tänään. Emme tiedä vielä syytä, mutta kun reportterimme tuli paikalle Anne itki, muttei kuitenkaan tullut kotiin kuten (jatkuu sivulla 3) hänen äitinsä rouva Kantonen pyysi. Lopulta Marja Mäkinen (Erkin sisko) nosti Annen alas kalliolta. Silloin Anne lopetti parkumisensa. (Hän oli pian neljävuotias, syntynyt kesällä 1964, minkä hyvin muistin.)
.
LEIKKI LAIVA.
5.6. (H.N.) Etelä-Haaga
Erkki ja Heikki leikkivät tänään laivaa Jarin ja Esan kanssa. He olivat ensin Paatsamatie 8 pyykin kuivaustelineellä. Pian he kyllästyivät (jatkuu takasivulla) siellä leikkimiseen. He menivät eräälle kalliolle, jossa alkoivat uudestaan. Ensin he rakensivat moottorin. Kesken rakentamisen Pekka tuli kalliolle. Erkki koitti saada hänet laivan kapteeniksi. Lopulta Pekka suostui, mutta vielä sanoi: "Mitä järkeä tässä on?" Erkki rupesi yht'äkkiä miettimään. Sitten hän sanoi ettei tämä ole kivaa. Sitten he lopettivat. Mikko Miettilä oli vaklannut heitä koko ajan.
.
Täysinäiselle takasivulle mahtui edellisten jatkojuttujen jälkeen enää yksi kokonainen uutinen:
.
UUSI POLKU.
4.6.1968.
Heikki teki tänään uuden polun, joka oikaisee suurelta kuuselta suoraan entisen majan paikalle. Siitä pääsee hyvin metsikköön. Polku on hyvä ja se on päällystetty soralla.
.
JOKA Paatsama-lehdessä on tästä lähtien ainakin kaksi vitsiä, "Liisa ja Matti" sekä "Make".
.
MAKE, pilapiirros. Makella on lippalakki, jossa lukee 'Make'. Kaksi kaverusta katselee keskiaikaisen kolmitornisen linnan pienoismallia. Toinen kehuu: "Oho, onpa hieno! Mistä teit sen?"
Make vastaa: "Jäätelötikuista!" (Esikuva: Helsingin Sanomien sarjakuvassa Masi oli jäätelötikuista rakentanut jotakin suurta paksukainen Kessu, kersantti Ärjylä).
.
Sivulla kaksi on mainoksia:
.
"Paatsama-lehti kannattaa ostaa. Se on nyt jopa 10 penniä halvempi kuin ennen! Ennen 40 penniä, nyt 30 penniä."
.
"Vuoden 1968 Kevätpörriäinen myydään. Hinta vain 1,50 markkaa. Osoite Paatsamatie 8 C 38." Kuvituksena on kolme pörräävää ampiaista.
.
"Ilmoita Paatsama-lehdessä! HINNAT: ilmoitussivulla (neljännessivu) 5 penniä. Keskisivuilla (puoli sivua) 10 penniä. Etu- tai takasivulla (viidesosasivu) 15 penniä. Muualla (neljännessivu 13 penniä."
.
"HUOMIO: Paatsama-lehdessä numero kaksi olleiden tehtävien ratkaisut sivulla kuusi. Tämän numeron tehtävät ovat samalla sivulla. Sarjakuvat ovat sivulla seitsemän.
.
LIISA JA MATTI, pilapiirros.
Nainen ja mies astuvat käsi kädessä ulos kodinkoneliikkeestä. Nainen sanoo: "Vihdoinkin meillä on TV, ja pääsemme haukkumaan ohjelmia."
.
Kolmossivun parhaalla paikalla on lehden pääkirjoitus:
.
"PAATSAMAN PÄÄTOIMITTAJA MUUTTAA.
.
"Paatsama-lehden päätoimittaja Heikki Nieminen muuttaa syyskuussa Espooseen, KAITANS:iin. Paatsama-lehden ilmestyminen Haagassa loppuu sitten tähän. Ehkä Espoossa ilmestyy vielä tämä lehti. Mutta vielä ei ole aika sanoa hyvästi, sillä kuten ensimmäisessä numerossa sanottiin, ilmestyy tänä vuonna viisi lehteä, joten Haagassa ilmestyy vielä kaksi lehteä.
.
"Paatsama-lehti on lisännyt sarjakuville varattua tilaa, jotta kaikki Paatsaman vakituiset sarjakuvasankarit (Kikka-Kalle, Tyhmä-Tyry ja Typerykset) voisivat kaikki esiintyä joka lehdessä.
.
"Olette varmaan huomanneet, että Paatsama on nyt halvempi kuin ennen. Paatsama on nyt entistä edullisempi.
.
"Eipä nyt muuta.
PAATSAMAN TOIMITUS."
.
"MIETTILÄT KÄVIVÄT KESÄMÖKILLÄÄN.
4.6.1968
Miettilät olivat Helluntain kesämökillään. He lähtivät jo perjantaina. Miettilät palasivat vasta viime yönä kello puoli yksi Etelä-Haagaan. 12-vuotias Esko Miettilä jäi vielä mökille. Tiedot tästä ilmoitti Paatsama-lehdelle 8-vuotias Pekka Miettilä."
.
"VÄÄRIN PARKKEERAUS.
4.6.68
Herra Meloni on parkkeerannut väärin."
.
Tuija Melonin isä Urho Meloni oli talon tuorein autoilija ostettuaan Simcan, jonka hän oli pysäköinyt pihalle rennon leveilevästi ellei taitamattomasti.
.
"METELI.
5.6.1968
Tänä aamuna huusivat pikkulapset kauheasti ja he rummuttivat kauheasti leikkisankojaan. Meteli oli niin kauhea, että reportterimme korvat olivat mennä lukkoon."
.
"LIIAN PIENI PYÖRÄ.
5.6.68 (E.M.)
Aika varmalta taholta olemme kuulleet, että rouva Englund on ajanut Jari Nyrhilän polkupyörällä."
.
Nelossivulla on lehden apinalaatikko:
.
"PAATSAMAN TOIMITUS
Paatsamatie 8.c.38
Päätoimittaja Heikki Nieminen
Erikoistoimittaja Erkki Mäkinen
Ilmoitukset Heikki Nieminen"
.
"ASKARTELU PALSTA
Erikoistoimittaja Erkki Mäkinen
NÄIN TEHDÄÄN PAPERIPERHONEN
Neliskulmaiselle paperille väritetään ympyröitä. Sitten laskostetaan paperi ja puristetaan paperia keskeltä ja sidotaan tuntosarvet tiukasti narulla. Tuntosarvia pitävään naruun solmitaan pitkä naru, josta perhosta lennätetään."
.
Tekstin vieressä ja alla on kaksi havainnollistavaa piirrosta. Ensimmäisessä on kuva perhosen sitomisesta ja toisessa piirrospoika juoksee vauhdikkaasti lennättäen perhostaan narun päässä perässään.
.
Sivun alapuolisko peittää suuri piirroskuvitettu ilmoitus:
"Vesa Järvi myy tauluja. Halvat hinnat. Osoite Steniuksentie - Ahjokuja 2."
.
***
Paatsamalehti:
1. Miksi perustin sanomalehden?
2. Mitä ykkösnumero sisälsi? #1
3. Mihin Haagaan synnyin?
4. Minne muutin Haagassa?
5. Ketkä kiusasivat naapuria?
6. Minkä Esko sai päähänsä?
7. Miten syntyi kilometri leikkitietä?
8. Kuinka kakkosnumero kallistui? #2
9. Mitkä valokuvat puuttuivat?
10. Millaisia ihmissuhteita?
11. Kasvoiko kolmosnumero? #3
12. Missä suoritin kansakouluni?
13. Kohtasinko pääkallonmetsästäjiä? #4
14. Kävinkö koskaan missään?
15. Kirjoitinko, kuvitinko, loinko, luinko?
16. Milloin ehti viides lehti? #5
17. Kaikenko opin Ankkalinnasta?
18. Kevätkö kutisti kuutoslehden? #6
19. Kesänä toisena seitsemäs lehti? #7
20. Kadonneen lehden jälkipainos? #4