(PAATSAMATIE 8 HAAGA 1967)
Yhden heinäkuun helleviikon ajalle jakautuneista satunnaisten tuokioiden naputteluista matkakirjoituskoneella syntyi kahdeksansivuinen, kookkaan kirjan kokoinen Paatsama-lehti, A5-kokoa, hiukan isompi kuin saman vuoden Nakke Nakuttaja, mutta pienempi kuin Aku Ankka.
Paatsaman mitat sopivat hyvin lapsenkin käteen, johon isommat lehdet tuntuivat kömpelön suurilta. Lauri Peltosen Postimerkki-lehti, "Suomen Shakki" ja muutama muu kaksipalstainen aikuisten aviisi ilmestyi yhtä näppärässä koossa.
Paatsaman etukannen pääuutinen levittäytyi kahdelle palstalle kolmesta ja sen aihe oli kaikkein dramaattisin mahdollinen: OLI SYTTYNYT SOTA.
Etusivu oli hieman kuin vanhan Ohukais- ja Paksukais-filmin suuresta päivälehdestä, jota Stan ja Ollie selailivat kaikessa rauhassa puistonpenkillä. WAR IS DECLARED, huusi otsikko, ennen kuin joutilaat värvättiin joutuisasti armeijaan.
Kuka sotaa pienemmällä uutisella lähtisi enää sanomalehteä perustamaan? Ilta-Sanomat oli syntynyt - vain 35 vuotta aikaisemmin - Mäntsälän kapinan muodostamasta sodanuhasta vuonna 1932. Lisälehti tai sähkösanoma ei riittänyt, vaan Eljas Erkko tarvitsi kokonaan uuden lehden.
Paatsaman etusivun pitkät jutut katkesivat kuin kanan lento, kesken lauseen, jollei kesken sanan, ja jatkuivat sisäsivuilla. Käytäntö oli omaksuttu niihin aikoihin luonnollisena Helsingin Sanomain paraatiaukeamalta. Tällainen saattoi 1960-luvulla sijaita vasta 44-sivuisen lehden sisäsivuilla 10-11, sisältäen 10 uutista ja 8 artikkelia, joista kaksi uutista ja 3 artikkelia oli katkaistu tökerösti virkkeen puolivälistä, ja ne jatkuivat eteenpäin joko sivuilla 14 (sekalaisia juttuja) tai 24 (ulkomaan uutiset).
Helsingin Sanomain kansi täyttyi kuitenkin kokonaan parista tusinasta mainoksesta, joissa esittäytyivät vaikkapa leninkitalo Diorina, hattuliike Emil Elo, laukkuliike Halonen, lippuliike Maritim, Itämainen Silkkiliike, kumi- ja muovitalo Etola, radioliike Hirvox, Zanussin, Bauknechtin ja Huurteen jääkaapit, Bangin kemikaalit, Makon koneet, Vaneripalvelu, Waltherin ruiskutuspistoolit, Sveitsin olut Hürliman Beer, Chymoksen pastillit, Rids-raikastaja, Algamarin kauneusnaamio, Konekirjoituskoulu City, Taide-Kaluste Oy, näkötarkastuksia tekevä Suomen Näköhuolto sekä Postisäästöpankki, joka kertoi hoitavansa palkkatilit nopeilla, nykyaikaisilla tietokoneilla ja maksavansa sitä paitsi korkoa.
Ensimmäisen Paatsama-lehden etusivulle mahtui 4 uutista, 2 mainosta ja 2 kantaa ottavaa pääkirjoitusta. Suurikokoisin ykkössivun ilmoitus levittäytyi kahdelle palstalle vasemmassa alanurkassa:
"Tämän vuoden KEVÄTPÖRRIÄINEN myytävänä, hinta 1 markka, os. Paatsamatie 8 C 38." Mainoksen kuvituksena oli pieniä piirroksia kukista ja mehiläisistä.
Helsingin kansakoulujen opettajayhdistyksen kustantaman vappulehden nimi oletettiin kaikille lukijoille tutuksi. Paatsaman päätoimittaja oli ostanut opettajaltaan jälleenmyyntiin kaksi Pörriäistä, vaikka luokanope oli tarjonnut kullekin myyntiurakaksi aluksi yhtä. Loppujen lopuksi vappulehdistä ensimmäinen jäi omaan talteen ja toinen päätyi junalukemiseksi kemiläiselle sukulaistytölle Oilille. Pidin lehdistä ja oli sentään hauskaa voida antaa Lapin-tytölle lahjaksi persoonallinen muistoesine vierailusta Helsingissä.
"Lipas-lehtiä myydään, 50 penniä kappale, EM" kertoi abstraktein vinjetein somistettu, Pörriäistä pienempi ilmoitus. Työväen Säästöpankin asiakaslehtiä kauppasi pankin 8-vuotias säästöpossuasiakas Erkki Mäkinen.
Kaikkein ylimpänä etusivulla levittäytyivät nimiötekstit kahdella rivillä:
"PAATSAMA-lehti N:o I, hinta 0,20 mk.
Paatsamatien uutiset 6.7.-13.7.1967".
Uutisia riitti ykkösnumeroon yhdeltä viikolta, kahdeksalta päivältä, torstaista torstaihin. Siis:
"VESISOTA SYTTYI (Paatsamatie 8 pihalla 6.7.67 HN) Erkki Mäkisen ja Timo Räisälän kesken syttyi torstaina kova vesisota. Se sai alkunsa siitä, että estimme Timoa pääsemästä talon seinustalta. Tämä alkoi suihkuttaa vettä päällemme. Vastasimme tietysti suihkuttamalla häntä. Minä kävin hakemassa (jatkuu sivulla 3).
"VESISOTA (jatkoa sivulta 1) toiseen ruiskuun vettä. Timpalta alkoi loppua vesi. Annoimme Timolle hiukan vettä. Lopulta Timppa alkoi aivan yllättäen itkeä. Hän juoksi nopeasti kotiinsa unohtaen FAIRY -pullonsa pihalle. Erkki ei ole sen jälkeen ryhtynyt vesisotasille.
"ARPAJAISET. P-tie 8 pihalla pidettiin 6.7. 67 arpajaiset, vieläpä ilmaiset. Tipi Horn voitti hienon kynän, Marja Mäkinen voitti hopeatoffeen ja Erkki Mäkinen hienon Kreikkalaisen nuken. Heikki Nieminen voitti mitalin. Arpajaisvoitot lahjoitti Paatsama-lehden päätoimittaja.
"MUSTIKOITA. Metsissä alkaa jo olla mustikoita. Sain P. Haagan ja E. Haagan välillä olevasta metsästä puoli desilitran mukillista mustikoita. Älkää syökö raakileita.
"KUKAT. 8.7.67. Paatsamatie kahdeksan ja kuuden piha on nyt paljon kauniimpi kuin ennen kukkaistutuksia, Marja Mäkinen sanoi lehdellemme. Kukkapenkkejä on odotettu koko kevät ja nyt ne ovat vihdoin ilmestyneet. Uusi talonmieskin on tullut.
"Pääkirjoitus. TIMO RÄISÄLÄ on viime aikoina tullut aivan tyhmäksi. Eikö ollut tyhmää räkiä Jari Nyrhilän päälle? Monia muitakin typeriä temppuja Timo on harrastanut. Täten kehotan kaikkia sanomaan Timoa LÄTTIÄISEKSI, toivoo Heikki N.
"TOIMITUKSELTA. Ikävä kyllä tässä Paatsama-lehden numerossa ei ole valokuvia. Jos kamerani saadaan kuntoon, kuvia on jo seuraavassa lehdessä. Paatsaman toimitus."
Toista sivua somisti lehden pilapiirros LIISA JA MATTI, jossa ilmeisesti aviopari istuu autossaan. Vaimolla on suuret kauniit silmät ja paksut pehmeät huulet. Hyvin pienipäisen miehen tukka on ohentunut huvittaviksi kolmeksi viimeiseksi harottavaksi hiukseksi, jotka ovat kuin hyönteisen tuntosarvet. Vaimo mittailee viivoittimella maantiekarttaa ja sanoo autoa ohjaavalle miehelleen: "Matti, kartan mukaan Turkuun on matkaa vain 2 senttiä!"
Mikäli piirroksesta olisi haluttu todellisuuspohjainen, sen olisi pitänyt kertoa aikuisesta naisesta, joka katsottuaan maantieteen oppikirjan tilastotaulukkoa väitti Islannin saarivaltion väkiluvuksi 200 asukasta. Reykjavikissa olisi asunut vastaavasti sata ihmistä.
Lehden kakkossivua täyttivät myös "Heinäkuun kuva", piirros iloisesta päivänkakkarasta, sekä mainos: "Aku Ankan kuvia on saatavana toimituksesta". Pergamiinipaperin läpi piirretty jäljennös Hessu Hoposta villin lännen karjapaimenena kaunisti ilmoitusta. Lisäksi sivulla kaksi oli pari oikeaa uutista:
"ESPANJALAINEN POIKA. 8.7.67 Tapasimme tänään lauantaina erään kylässä olevan pikkupojan. Yritimme kysyä tämän nimeä, mutta poika ei näyttänyt ymmärtävän puhettamme, koska ei vastannut meille. Arvelimme, Erkki ja minä, poikaa joko englantilaiseksi tai saksalaiseksi. Vihdoin poika sanoi Espanja ja lisäsi vielä jotakin sekavaa kuten "hose". (jatkuu sivulla 5) Lähdimme metsään ja yritimme kysyä pojan nimeä merkkikielellä, mutta hän ei ymmärtänyt. Olimme metsässä koko illan.
"VÄHÄN AIKAA TIMON KAVERI. 11.7.67 Erkki Mäkinen ryhtyi tänään yllättäen Timo Räisälän kaveriksi. Hän pyysi saada ajaa Timon polkupyörällä. Tämä antoi luvan. Erkki sanoi, ettei ole enää Heikki Niemisen (Paatsama-lehden päätoimittajan) kaveri. Mutta jo seuraavana päivänä hän tuli hakemaan Heikkiä ulos. Erkki sanoi, ettei ollut enää Timpan kaveri, koska tämä oli niin tyhmä ja räki ja kiroili aina."
Helsingin Sanomain toinen sivu täyttyi puolestaan kuolinilmoituksista, joita Paatsama-lehdessä ei ollut lainkaan, ja seuraavia Sanomien alkusivuja hallitsivat mainosröykkiöt (Ajanmies, Teinitalo, koko sivun Stockmann, Valtiokonttorin Obligaatiot, Aurinkomatkat jne.) joiden sekaan alkoi sivulta 5 lähtien mahtua vähäpätöisimpiä kotimaan täyteuutisia, kuten ravituloksia, joita ei kelpuutettu urheiluosastoon. - Pihtiputaalla hävitetty 2 pontikkatehdasta. - Varkaat vieneet opetusneuvoksen huvilalta Sipoosta Toini Muonan maljakon. - Eräs henkilö rikkoi juuri ostetun autonsa Etelärantatiellä kuopan vuoksi. Kaupunki korvaa 66 mk korjauskuluja. - Palokkajärven ruumiin taskusta löytyneet kasvien ja aurinkokunnan piirrokset vaikuttavat mielenhäiriöön joutuneen tekemiltä. - Kaunis sää jatkuu vielä lähipäivinä.
Marja Mäkisen ja hänen kyläilevän koulutoverinsa Sirkku Mikkolan avustama "Yleisönosasto" toi Paatsama-lehden kolmossivulle jopa kymmenvuotiaitten tyttöjenkin näkökulman:
"MATOJA. Pohjois-Haagan ja Etelä-Haagan välisessä metsässä on useassa pihlajassa verkkoja, joissa riippuu kymmenittäin pieniä matoja. Ne olisi poistettava, että voisi kerätä mustikoita matojen tippumatta päähän. - SM.
"ETELÄ-Haagassa pitäisi olla enemmän kauppoja tai sitten ostoskeskus. Täällä ei ole muuta kuin vaivainen Orapihlajatien ELANTO, josta saa loppujen lopuksi niin vähän. Nimimerkki Ester.
"PAATSAMATIEN lapsilla pitäisi olla kerhohuone esim. kellarissa, jossa he voisivat syysiltoina viettää aikaansa. Nimimerkki Tyytymätön.
"ON KURJAA, kun pihan ruohokentillä ei saa leikkiä, Nimimerkki DN.
"PIHALLA pitäisi olla muutakin kuin vain keinut, jotta pikkuisillakin olisi jotakin puuhaa. Oikein pitkä liukurata, kiipeilytanko ja tietysti kahluuallas olisi kiva juttu. Nimimerkki Pikkuisten puolta pitävä.
"MIKSI ei saa pelata 6:n ja 8:n pihalla? Jokaisella pihalla pitäisi olla jokin pieni, tyhjä aukio pallon peluuta varten. Monista paikoista on Haagan Urheilutien kenttä kaukana. Missä siis pelata? Nimimerkki Mitä tehdä.
"PIHAPUISSA kiipeily ei olisi suotavaa, mutta metsässä kiipeilkööt kuin apinat. Nimimerkki Ikkunasta tuijottava vanhus."
Noina vuosina Helsingin Sanomain "Yleisöltä" -palsta julkaisi seuraavan kaltaisia kirjoituksia:
"ONKO JÄRKEVÄÄ että ensin istutetaan ympäristön viihtyisyyttä ajatellen ruohokenttä ja pensaisto ja sitten tuo koko kallis istutus jätetään kastelematta - kuivumaan karrelle, ilman huoltoa? Näyttää aivan hölmöläisten taloudenpidolta. Näin on tapahtunut kaupungin talojen ympäristön hoidossa täällä Puotilassa. Nimimerkki Kärsiskö kysyä?"
"VESIJOHTOJEN SUHINA. Mistä johtuu, että vesijohto suhisee, viheltää tai jopa rämiseekin vettä laskettaessa? Maallikkokin huomaa, että naapurien aiheuttama melu on (samassa talossa) erilainen. Miten tämä voidaan selittää ja miten äänekkäimmät hanat saataisiin hiljaisemmiksi? Varmaan moni kerrostalon asukas olisi kiinnostunut lukemaan asiantuntijan (saniteetti-insinöörin) selvityksen asiasta. Nimimerkki Kerrostalolainen." (Helsingin Sanomat 27. heinäkuuta 1964, sivu 17).
Paatsamatien uutiset jatkuivat keskiaukeamalla, jossa oli myös toimituksen tiedotuksia:
"PAATSAMA-LEHTI ei tule enää heinäkuussa päätoimittajan loman vuoksi. Hän matkustaa Hotelli Finlandiaan Punkaharjulle. Elokuussa tavataan.
"Toimittaja Erkki Mäkinen haluaisi jättää lehtemme kesken ja aloittaa vasta elokuussa uudelleen. Lehdestä ei nyt tullut kovin paksua kovan kiireen vuoksi.
"SUURKILPAILU: Oletko hyvä piirtäjä? Katso takasivua!" (Kuvituksena on perhosia).
"HALUATTEKO ilmoituksenne Paatsama-lehteen? Yksi ilmoitus maksaa 3 penniä.
"SÄÄTILA 12.7.67 (MM) Tämä päivä onkin ollut oikein kaunis. 'Pyykkimummot' saivat pyykkinsä puhtaaksi ja melko kuivaksikin, kunnes yht'äkkiä antoi ukkospilvi vettä vaikka aurinko paistoikin. Kun he olivat keränneet pyykkinsä paistoi taas aurinko ilman sadetta. Eiköhän 'mummoja' lie ottanut 'aivoon'.
"TAISTELU. 12.7.67. Heikki Niemisen ja Timo Räisälän kesken oli eilen kova taistelu. Se alkoi, kun Timo ei päästänyt Heikkiä hyvälle mustikkapaikalle. Ensin he vain haukkuivat toisiaan ja riitelivät muuten, mutta sitten he hyökkäsivät toistensa kimppuun. Taistelu oli tasaväkistä, kumpikaan ei onnistunut kaatamaan vastustajaansa. Timo hyökkäsi koko ajan, kun taas Heikki perääntyi ja teki yllätyshyökkäyksiä. Erkki Mäkinen hyökkäsi Timo Räisälän kimppuun takaa päin ja näin auttoi ystäväänsä Heikkiä.
"METSÄSSÄ 13.7.67 (MM) Haagojen välisessä metsässä on jo paljon mustikoita, eilenkin keräsimme noin yhden litran. Metsässä on myös auringonottajia. Eräskin vanha mies on jo kuin neekeri ja niinpä hänet nähdäänkin siellä joka päivä."
Helsingin Sanomien keskiaukeama käsitti puolestaan kaksi juhlallista paraatisivua. Vasemman sivun vasemmalla laidalla oli kolme pääkirjoitusta, joiden vierellä oli "yläkerran" pitkä artikkeli, Kari Suomalaisen pilapiirros, lainauksia muiden lehtien pääkirjoituksista (jatkuu sivulla 14), pakinakolumni, sekä kaksi "alakerran" artikkelia (jatkuu sivulla 14).Oikeanpuoleisella sivulla levittäytyi epätasainen palstaviidakko tärkeimmiksi valikoituja uutisaiheita, muttei ainuttakaan mainosta rikkomassa yhtenäistä tarinatarjotinta. Kolme suurta mustavalkoista kuvaa kattoivat melkein puolet sivun pinta-alasta ja kymmenen kookasta otsikkoa viidesosan.
Vihoviimeiset Paatsama-lehteen ehtineet pikku-uutiset kertoivat seuraavaa:
"ERKKI Mäkinen kaatui Timon pyörällä 13.7.67 ajaessaan huimaa vauhtia.
"13.7.67 TIMO Räisälä ja Jari Nyrhilä leikkivät 5 minuuttia yli seitsemän Bätmänia. Jarilla oli pyyhe viittana."
Televisiossa Batman - Lepakkomiehen torstainen puolituntinen ratkaisujakso oli vain hetkeä aikaisemmin päättynyt ja pelastanut rikkaan playboyn Bruce Waynen sekä hänen nuoren suojattinsa, ihmepoika Robinin, pahasta paikasta, johon keskiviikon aloitusjaksossa joku Gotham Cityn kummallisimmista rikollisista, vuoroin Jokeri, Kissanainen, Arvuuttaja tai Pingviini, oli sankarit jälleen kerran saattanut.
"SOPU. 13.7.67. Tänään Erkki Mäkinen, Heikki Nieminen ja Timo Räisälä rupesivat jälleen kavereiksi.
(Ilmoitus): "Timo Räisälä myy auton ja 6 Aku Ankkaa." (Ilmoitus)
"MUISTA osallistua lehden piirustuskilpailuun! Parhaat palkitaan.
"OSALLISTU Krypton ratkaisuun. Loistopalkinto!
"URHEILUA. Erkki Mäkinen hyppäsi pihakeinusta kokonaisen 4 metriä, Timo Räisälän hypätessä 2 metriä 70 senttiä. Korkeutta Erkki Mäkinen hyppäsi yhden (1) metrin. Timo Räisälä hyppäsi samoin. Timo Räisälällä ja Erkki Mäkisellä oli juoksukilpailu. Ekin aika 38 sek., Timon aika 381/2 sek. Pituushypyn voitti Erkki 220 cm, Timppa 200 cm. Erkki oli tänään voitokas ja niin voitti 3 ottelua. Huraa, huraa, huraa! Hyvä Ere!"
Paatsama-lehden loppupäässä oli Urheiluosaston jälkeen vielä ristisanatehtävä Krypto (laatinut Heikki Nieminen) ja sarjakuvia. Vapaalla kädellä ilman viivoitinta piirretyn, kömpelön ja ruman 6x6-ruutuisen ristikon sanastoon kuuluivat Rastas, Aitta, Radat, Kaste, Koi, Turri, Ottaa, Into ja Runko, jotka sijoittuivat kömpelösti osittain toistensa päälle pysty- ja vaakasuorille riveille, mikäli kukaan osasi ratkaista ongelman oikein. Yksikään lukija ei kysellyt palkinnosta.
Seitsemäs sivu oli Ristisana- ja Sarjakuvasivu.
Marja Mäkisen sievästi lyijykynällä hahmottelema huopahattuinen sarjakuvasankari "Kikka-Kalle" huomaa yksinäisen polkupyörän nojaavan maaseudun hautausmaan muuriin.
"Siinäpä minulle hyvä pyörä."
"Niinpä hän lähti matkaan... kunnes poliisit olivat perässä. Uuu-Aaa, UUU-AAA!
Sitten poliisiasemalla: "Sain tämän itse teossa kiinni!"
Kikka-Kalle puolustautuu: "Ka, vallesmanni, minä luulin pyörän omistajan kuolleen, kun löysin sen hautausmaan vierestä."
(Vitsin tiesimme kaikki kuulleemme aikaisemmin kotimaisesta televisionäytelmästä.)
Äskeistä puolta pienempi Heikki Niemisen sarjakuva "Typerykset" plagioi Mort Walkerin 'Masia' Helsingin Sanomista. Laiha nuori mies, kuin sotamies Masi, yrittää tuloksetta kipata hiekkalastin umpilaitaisen kuorma-auton lavalta. Paksumpi mies, kuin kersantti Ärjylä, menee viisaampana poistamaan lavan perälaudan ja kehottaa: "Yritä nyt uudelleen, typerys!" (Seurauksena, jota ei näytetä, paksukainen tulee hautautumaan kippaavalta lavalta vyöryvän hiekkakasan alle. Lukijalle jätetään oivallettavaa.)
Koko takasivun täyttävässä Suuressa Piirustuskilpailussa oli "tavoitteena piirtää perhonen mahdollisimman hyvin". Lehdessä oli malliksi päätoimittajan luonnostelema perhonen, joka näytti piirretyn mahdollisimman huonosti. Palkinnoksi luvattiin perhosmitali, joka olisi saattanut tarvittaessa olla päätoimittajan itsensä piirtämä, mahdollisesti vasta kiireessä, hetkeä ennen palkinnonjakoa. - Suurkilpailu ei kuitenkaan houkutellut ainuttakaan osanottajaa!
Kahdeksansivuinen Paatsama-lehti oli syntynyt ja se jäi eloon. Lehteä ilmestyi vuoden kuluessa kahdeksan erilaista numeroa, yhteensä yli 60 sivua. Julkaisua monistettiin kymmenen kappaleen vakiopainos Oy Suomen Markkinatiedot Ab:n valokopiokoneella Helsingin Taka-Töölössä. Useimmat lehden kappaleet päätyivät jonkinlaisiksi kustantajan liikelahjoiksi tuttaville, Lontoota myöten, eikä lehtiä ole toistaiseksi löytynyt minkään julkisen kirjaston kokoelmista.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
torstai 9. huhtikuuta 2009
1. Miksi perustin sanomalehden?
(PAATSAMATIE 8 HAAGA 1967)
Yhdeksänkesäisenä havahduin huimaavaan ajatukseen istuskellessani jouten kerrostaloni kulottuneella pihanurmella Haagassa. Mikään Newtonin omena ei pudonnut päähäni, mutta tajusin äkkiä ensimmäistä kertaa ajan kiitämisen ja katoamisen hetki hetkeltä. Ymmärsin olevani vielä jonkin aikaa lapsi, mutta etten olisi aina. Muuttuisin aikuiseksi. Lapsuuteni katoaisi peruuttamattomasti.
Poutapilvet lipuivat ylläni taivaalla, ääni eteni kesäilmassa 345 metriä sekunnissa, maapallo kiersi aurinkoa sadantuhannen kilometrin tuntinopeudella, valon nopeus oli 300 tuhatta kilometriä sekunnissa, mutta mihin ihmeeseen saatoin verrata ajan kulkua eteenpäin?
Jokainen elinvuosi oli suhteellisesti edellistä lyhyempi, vaikka juuri yhdeksänvuotiaana elinkin lapsuuden parasta ikää. Uskoin Tupun, Hupun ja Lupun olevan ikätovereitani. Miten vanha mahtoi olla Aku-setä, kolmekymmentäkö? Väittikö Hannu Hanhi iäkseen vain 23 vuotta? Ankka-lehden 17. vuosikerta oli vasta neljäs minun lukemani.
Halusin kerätä tietoja heittämättä pois turhintakaan lippusta, lappusta tai detaljia. Olin pikkuvanha tutkijanalku. Tietämättäni kärsin kuin Aspergerin syndrooman oireista. Mietin kerran kortiston kokoamista kaikista kuolleista ihmisistä sanomalehtien nekrologien pohjalta, mutta tajusin urakan ylivoimaiseksi.
Osasin yhdeksän iässä lukea tietosanakirjoja ja sanomalehtiä. Tiesin presidenteiksi Lyndon B. Johnsonin ja Charles de Gaullen, eduskunnan puhemieheksi Johannes Virolaisen, YK:n pääsihteeriksi burmalaisen U Thantin. Tunnistin pääministereitä: Suomessa Rafael Paasio, Ruotsissa Tage Erlander, Englannissa leppoisa Harold Wilson piippuineen, Intiassa rouva Indira Gandhi huiveineen. Muistin ulkoa monien lehtien päätoimittajat, kuten Aatos Erkko, Teo Mertanen, Heikki Tikkanen, Pentti Poukka, Pauli Burman, Jorma Simpura, Leo Tujunen, Eila Jokela, Sirkka Ruotsalainen ja Leena Drufva.
En osannut erottaa pysyvästi käyttökelpoista tietoa väliaikaisesta ja vaihtuvasta, vaan kohtelin kaikkia tietoja samanarvoisina. Luulin, että Uuden Suomen päätoimittaja olisi aina Pentti Poukka, Suomen Sosialidemokraatin Pauli Burman ja Kansan Uutisten Jorma Simpura. Tosin vanhan presidentti Kekkosen tilalle saatettaisiin pian valita Matti Virkkunen, Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja, jonka Kokoomus oli keväällä 1967 asettanut presidenttiehdokkaakseen.
Tartuin hetkeeni, kesään 1967, perustamalla uutislehden tallentamaan viikoittaiset tapahtumat Haagan Paatsamatie 8:n kotipihaltani. Käytössäni oli pieni vihreä ABC-merkkinen moderni matkakirjoituskone, ainakin silloin kun isäni ei tarvinnut sitä itse. Isä oli opettanut jo leikki-ikäistä kirjoittamaan koneella, mutta en ollut keksinyt harjoitusaiheiksi kuin oman ja tuttavien nimien naputtelun sekä yksittäisiä sanoja mainoksista ja pakkausten kyljistä, joista olin itsekseni oppinut lukemaankin. Apsi-virvoitusjuoma, Bueno-suklaakeksit, Chymoksen makeiset, Coca-Cola, Domino-keksit, Elovena, Fazerin Parhaat, Hellas-suklaa, Ipnos-keksit, Jaffa-appelsiinit, aakkostuivat vuosikymmenen vähäiset tavaramerkit.
Hakkasin kirjoituskonetta vain oikean käteni etusormella. Opin osumaan näppäimistön eri kirjainten kohdille aivan vaistonvaraisesti. Kirjoitustahtini oli kuitenkin rytmitön. Kirjasinten varret tarttuivat helposti toisiinsa, jos löin nopeasti perätysten vierekkäiset merkit, kuten A ja S. Siitä seuranneen suman sain selvitellä suttaantuvin sormin.
Kirjainjäljet pomppivat epätasaisesti riveillä, paperi ja sormenpäät tuhriintuivat tuoreen kosteasta, ruskehtavan mustasta värinauhasta. Tunsin itseni painomusteiseksi lehtineekeriksi. Sormenjäljillä olisin voinut leikkiä Sherlock Holmesia, jonka legendaarinen Baskervillen koira kuului ykkösenä kirjahyllyni Punainen sulka -sarjaan.
Tärkeimmäksi sysäykseksi lehdentekoon tarvittiin täsmälleen oikeanlaatuista paperia. Olin saanut kirjakaupasta omakseni ison A4-kokoisen lehtiön kellertävää ja auringon valoon unohdettuna nopeasti ruskettuvaa selluloosapitoista makulatuuripaperia, jollaiselle painettiin halpahintaisimmat kioskikirjatkin, kuten kirjahyllyni rakkain aarre, WSOY:n 10-markan-sarjan romaaninidos vuodelta 1940, Mark Twainin Huckleberry Finn, Yrjö Kivimiehen suomennoksena.
Ohut paperi, joka kuulsi paikoitellen lävitseen tummanruskeita kuidunpätkiä vaaleampien seasta, oli liian kehnoa piirtämiseen, joten sille täytyi keksiä sopivampaa käyttöä. Silloin mieleeni tuli sanomalehti.
Sanomalehteä ei todellakaan olisi voinut tehdä hohtavan valkoiselle, kylmälle, paksulle, liukkaalle tai kiiltävälle liitupaperille. Sellaisille painettiin isälleni tulevia rutikuivia ammattilehtiä, kuten Käytännön Liikkeenjohto tai Kehittyvä Yritysjohto. Sellaisista saattoi koukeroisesti lukea:
"Ryhdyttäessä siis tarkastelemaan kulutuskysynnän prognoosia maatalouskotitalouksissamme, lähimmälle osavuosineljännekselle jaksotettuna, voidaan saatavilla olevasta tilastoaineistosta täsmällisesti todeta seuraavaa..."
Ammattilehdissäkin viehätti palstajako, mutta kömpelöt ja puisevat kaaviot tai kirjoittajien nylonpaitaiset, mustavalkoiset, totiset tai yrmeät rintakuvat olivat heikkoja valopilkkuja matalien ja laimeiden otsikoiden katkomassa tekstiharmaudessa. Eräiden pitkäpiimäisimpien artikkelien ja katsausten allekirjoituksena saatoin löytää isäni Olavin nimen.
"Ulkomaankaupan käsikirjassa" Olavi aloitti artikkelinsa Vientimarkkinoiden tutkimisesta seuraavasti:
"Pitkäjännitteisesti suunniteltu, aktiivinen toiminta vientimarkkinoiden avaamiseksi sekä mahdollisesti jo saavutettujen ensimmäisten vientikauppojen tulosten jatkuvuuden varmistamiseksi ja tehostamiseksi on muodostunut yritysjohdon väistämättömäksi ongelmakentäksi yhä useammissa sellaisissakin yrityksissä, jotka tähän saakka ovat tyytyneet markkinoimaan tuotantonsa vain kotimaisille ostajille. Niinsanottu uusvienti on maamme taloudellisen kehityksen kannalta avainasemassa, mutta jatkuva puhuminen ja kirjoittaminen sen lisäämisen välttämättömyydestä jää vaille katetta, ellei tämä informaatio havahduta yhä useamman yrityksen johtoa toteamaan, että nämä toimintakehotukset tarkoittavat nimenomaan juuri heidän yritystään tässä ja nyt." Ensimmäisessä virkkeessä oli vain 36 sanaa, mutta toisessa jo 39.
Olavi oli markkinatutkija Suomen Markkinatiedot Osakeyhtiössä ja alan uranuurtajia Suomessa jonkun vanhemman Artturi Raulan ja Suomen Gallupin ohessa. Vapaa-aikoinaan isäni ahmi intohimoisesti kaunokirjallisuutta, jopa kuuden romaanin viikkovauhtia, 300 opusta vuodessa, listaten, kortistoiden ja arkistoiden päivittäin kaiken lukemansa sivumäärien tarkkuudella - mukaan laskien minulle ääneen luetut iltasatukirjatkin.
Isäni piti maailman lähes ainoana luotettavana vakiona pi-lukua, jonka desimaaleja hän oli viitsinyt opetella ulkoa kymmenittäin: 3,1415926535897932384626433832795... Ehkä sekin oli ollut tarpeen, kun hän oli nuoruudessaan pyrkinyt vuonna 1937 perustetun Pikku Jättiläisen Kerhon jäseneksi. Yhteensä yli paristakymmenestä tuhannesta jäsenestä hän oli ollut 5151. liittyjä. Hän oli suorittanut kerhon hopeamerkin (308:ntena 1700:sta) ja sen jälkeen vielä arvokkaamman kultamerkin, ollen tällöin pienen hakijajoukon puolivälissä, 39. kaikkiaan vain 78:stä.
Kouluneuvos Yrjö Karilaan vuodesta 1924 toimittama hakuteos "Pikku Jättiläinen" oli vuosikymmeniä ihka-aito kaikkitietävä koto-suomalainen edelläkävijä myöhemmälle Ankkalinnan partiolaisten tarunomaiselle Sudenpentujen Käsikirjalle. Pikkujätistä saattoi opetella niin nuolenpääkirjoitusta kuin sanskritia, saksan kielen pisimmän sanan (jossa oli 121 kirjainta), Suomen hiippakuntien kaikkien aikojen sadan piispan luettelon, sekä "montako nappia kiinalaisella on takissaan". Kirjan tietojen mukaan neekerilapset tulevat täysin mustiksi vasta kuusivuotiaina, joka sekunti kuolee yksi kiinalainen ja Yhdysvalloissa saattaa hankkia toimeentulonsa peräti neljälläkymmenellä tuhannella erilaisella tavalla, joita kaikkia ei valitettavasti lueteltu!
Olin itse kesällä 1967 iässä, jolloin viimeistään löysin sanomalehtien kuvitetun, dramaattisen uutismaailman. Helsingin Sanomien mustavalkoista, vasta syvällä sisimmillä aukeamilla (sivulla 11) sijainnutta pääuutissivua värittivät tuolloin Amerikassa riehuneet rotulevottomuudet, Georgios Papadopoulosin everstijuntan sotilasvallankaappaus Kreikassa (21.4.), Saksan shaahi-mellakat (1.6.), Israelin puolustusministerin Moshe Dayanin merirosvomainen silmälappu sekä sapattina päättynyt Kuuden päivän sota (5.-10.6.), Kiinan ensimmäinen vetypommi (17.6.), pyöreäkasvoisen kongolaisen neekeripoliitikon Moise Tshomben sieppaus Algeriaan (30.6.), sekä monivuotiset Vietnamin ja Biafran sodat.
Kirjapainoissa tosin lakkoiltiin keväällä, sanomalehdet eivät ilmestyneet kolmeen viikkoon maaliskuussa, eikä Aku Ankka pudonnut lasten postiluukuista kolmena tiistaina huhtikuussa! Sarjakuvalehdet painettiin kenties viikkoja etukäteen.
Opettajien lakko peruuntui harmillisesti. Niilo Wällärin johtama Merimies-Unioni tuki Nesteen Öljynjalostamon lakkoa. Amerikassa paljasjalkaiset "hippiet" ojentelivat kanssa-kansalaisilleen kukkia ja jakoivat samanmielisille rakkautta. Kreikassa kiellettiin minihameet ja "beatles-tukka". Suomalaisen Kari Suomalaisen pilapiirrokset tiivistivät ajan ilmiöt Helsingin Sanomien ja Viikkosanomien sivuille.
Amerikkalaista tekopirteyttä säteillyt evp-upseeri Niilo Tarvajärvi juonsi televisiossa Laatikkoleikkiä, jossa hamsteri-peikko vei maalta tulleilta, kansanomaisilta pelaajilta lopulta kaikki heidän kallisarvoiset tavaravoittonsa (peikkonukkea lukuunottamatta), kun he eivät ymmärtäneet lopettaa peliään ajoissa. Kevään hämmästyttävimmässä TV-spektaakkelissa Helsingin Senaatintorille ajoi yksi kerrallaan yli 50 partioautoa, jotka Tarvajärvi lahjoitti poliisille Oy Mainos -TV- Reklam Ab:n keräyskampanjan tuloksena. Vanhempani päivittelivät toisinaan juontajan uutta ulkonäköä: "Kyllä Tarva on kovasti vanhentunut autokolarinsa jälkeen!"
Television uutistoimittajien keskuudessa syntyi samoihin aikoihin sanonta "pannaan Tshombea pyörimään". Tshombe-uusintoja käytettiin täytteeksi, kun ei ollut esittää tuoretta uutisfilmiä. Kongolainen Moise Tshombe tuli silloin tutuksi, vaikka hänet on myöhemmin unohdettu. "Jos kukaan, niin Tshombe pystyy pelastamaan Kongon. Tshombe on aivan ainutlaatuinen persoonallisuus, Hänellä ei esimerkiksi ole lainkaan estoja sen johdosta, että hän on syntynyt mustaksi. Hän haluaa ottaa avukseen valkoisia avustajia siksi kunnes hän on saanut koulutetuksi omia kansalaisiaan johtaville paikoille", kirjoitti Victor Lasky Helsingin Sanomissa 4. toukokuuta 1965.
Sanomalehdissä olivat 1960-luvun puolivälissä muodissa kaikkien aikojen groteskeimmat, lihavimmat ja mustanpuhuvimmat otsikkokirjaimet. Lehdet, televisio ja kylmän sodan maailma olivat vahvasti mustavalkoisia.
Everstit ahkeroivat vuosikymmenen jälkipuoliskolla kaappaamalla vallan milloin missäkin: eversti Pham Ngok Thao Vietnamissa, eversti Houari Boumedienne Algeriassa, eversti (myöhemmin keisari) Jean-Bedel Bokassa Keski-Afrikan Tasavallassa (sittemmin Keski-Afrikan Keisarikunta), eversti Yakubu Gowon Nigeriassa, eversti Jaafar al-Nimeiri Sudanissa, eversti Muammar Gaddafi Libyassa ja kokonainen everstijuntta Kreikassa. Toisaalta kenraali Mobutu tarttui valtaan Kongossa, kenraali Ironsi Nigeriassa, kenraali Ankrah Ghanassa, kenraali Suharto Indonesiassa, kenraali Ongania Argentiinassa ja kenraali Somoza Nicaraguassa. Marsalkka Sallai otti vallan Jemenissä ja lippalakilla kaljuutensa salannut marsalkka Lin Piao käynnisti kulttuurivallankumouksen Kiinassa. Maailma kuohui dramaattisesti.
Kokoomuksen pää-äänenkannattajan Uuden Suomen etusivun jymyjuttu kertoi valokuvien kera murrosta päätoimittaja Pentti Poukan asuntoon. Uusi Suomi tuli kotiini kuukauden ajan näytteeksi, mutta isäni totesi vakaasti, että jo hänen isänsä Aleksi tilasi ennen sotia Jämsään Eljas Erkon nuorsuomalaista päivälehteä Helsingin Sanomia eikä vanhoillisempaa Uutta Suomea. "Erkon pojat" tekivät sitä paitsi paksummin luettavaa.
Isoisäni Aleksander oli 1910-luvulla toiminut Maalaisliiton vaasalaisen äänenkannattajan Ilkan taloudenhoitajana eli toimitusjohtajana, kunnes siirtyi Arvio & Lindgren Oy:n toiseksi johtajaksi Jämsään. Isoisäni veli Jaakko oli ollut Ilkan pakinoitsija, nimimerkki Jassu. Isoäitini Johanna, Aleksanterin toinen vaimo, oli murhatun jämsäläisen punakapinallisen Herman Salmelan leski. Tampereen sosiaalidemokraattinen Kansan Lehti oli julkaissut mummoni muistelmat vuoden 1918 tapahtumista Jämsässä.
Uudessa Suomessa oli kuitenkin todellinen uutisetusivu. Loppusivuilla olivat sarjakuvat, kuten Vihtori ja Klaara ja Ville Vallaton. Pentti Poukan pieni asuntomurtouutinen tuli lähelle poikaromaanien lukijaa - voisiko roistoja tulla oikeasti omaankin kotiin?
Äidilläni oli Arizonan osavaltiossa Amerikan-serkku Rudy Poukka, joka sattui olemaan isänsä puolelta päätoimittaja Poukan sukua, niin kuin kaikki ihmiset ovat sukua keskenään Aatamista alkaen, tai enintään kuuden linkin päässä toisistaan. Ruotsin pääministeri Tage Erlanderkin oli savolaisia Suhosia ja hänen seuraajallaan Olof Palmella oli sukujuuria Suomessa. Etiopian keisarin Haile Selassien isä Makonnen oli tarinoiden mukaan suomalaisten Makkosten heimoa ja elokuvaaja Kalle Peronkoski Argentiinan diktaattorin Juan Peronin sukulainen. Poliitikko Richard Nixonin esi-isiksi epäiltiin savolaisia Nikkisiä, kertoi tunnettu pakinoitsija Pii, Pirkko Kolbe.
Luin paljon sanomalehtiä, mutta päätin alkaa kertoa itse, mikäli Paatsamatiellä tapahtuisi jotain jännittävää. Murtauduttaisiinko naapuriin? Kuka pysäköi pihalla väärin, mielestäni herra Meloni, Simcan omistaja? Hiippailiko Haagan metsissä illan pimeydessä pääkallonmetsästäjiä? Kuka rikkoi pyöräkellarin lampun tai vei polkupyörän pumpun? Paljastaisin armottomasti kaikkien ihmisten virheet ja rötökset, paitsi ehken sentään omiani. Sen varauksen huomasin tehdä vasta hajotettuani vahingossa pyöräkellarin ulko-ovea sulkemaan tarkoitetun jousen.
Ryhdyin päätoimittajaksi, koska omistin pääoman, kirjoituskoneen ja paperiraaka-ainevaraston, mutta tarvitsin muitakin toimittajia. Ehdokkaiksi kävivät ensisijaisesti samasta rapusta alakerran neljän huoneen asunnon Miettilän veljekset Esko, Mikko ja Pekka tai kaksiossa asuva Kantosen Lasse, joka oli televisiosta tunnettu, sillä hän ansaitsi rahaa omalle pankkitililleen esiintymällä lapsena tv-mainoksissa. Lassen sliipatulla hiusöljyisellä mainosmiesisällä Vikellä oli kotonaan avohyllykössä suurin näkemäni miniatyyrialkoholipullojen kokoelma ja autotallissaan mainosten mukaan "kadehdittu" Opel Kadett.
Yläkerran Kurtti ja Mortti Horn olivat liian vanhoja ja erikielisiä. Heidän ruotsinkielinen äitinsä oli takavuosien tennismestari ja isänsä kirjastonhoitaja, joka oli tehnyt filosofian tohtorin väitöskirjan Suomen kaikkien aikojen merkittävimmästä matkailukohteesta, eräästä Vuoksen koskesta, jota Brasilian keisarikin oli käynyt katsomassa. Kurtin ja Mortin osuus pienempien lasten leikkeihin oli niiden fudiminen hajalle eli rakennelmien puolihuolimaton potkiminen ohikulkiessaan. Mortin eli Mörkin huhuttiin jopa jääneen luokalleen Haagan ruotsalaisessa lyseossa Lärkanissa, mikä kuulosti suhteellisen paheelliselta keskiluokkaisessa kaupunginosassa.
Talon toisessa päässä asui Räisälän Timppa, mutta hänen roolikseen olisi sopinut parhaiten päästä uutisaiheeksi. "Timo Räisälä tuomittu 57 vuodeksi nuorisovankilaan" olisi ollut toiveitteni mukainen jymyjuttu lehteeni. Timpan punaniskainen isäukko muistutti ulkonäöltään rikoskirjailija Mauri Sariolaa ja hänen huhuttiin tulleen kerran kännissä kotiin.
Muutoin kasitalossa asuikin vääränikäisiä tai vieraskielisiä ja kotia leikkiviä tyttöjä, kuten vaaleat Tipi Horn, Tuija Meloni ja Anneli Heinonen, ruotsinkieliset diivailevat punatukat Christina ja Camilla Lindholm sekä pirteä ruskeaverikkö Pirjo, joka kävi Kampissa kuristaan kuuluisaa Saksalaista koulua, jollainen oli perustettu Helsinkiin vuonna 1890. Vierailimme vielä 4-vuotiaina toistemme syntymäpäiväkakkukutsuilla, mutta emme muutamaa vuotta myöhemmin leikkineet yhdessä.
Viereisessä kuutostalossa asui kaiketi vuokratussa kaksiossa vaalean kiharatukkainen 8-vuotias Erkki Mäkinen ja hänen isosiskonsa Marja. Heidän isoveljensäkin piipahti vielä joskus kotona iltalomillaan, armeijan harmaassa sarkapuvussa. Perheen isä Edvard Mäkinen oli jo vuonna 1918 syntynyt arkisen punakka ja pönäkkä mies, joka rassaili vapaa-aikoinaan vanhoja autoja takapihalla, hiljaisena ja öljytahraisena. Uhkean tumma Elsa-rouva oli paljon kotona. Mäkiset olivat tuoreita tulokkaita talossa, mistä lie muuttaneetkaan, sillä he kannattivat Veikko Vennamon perustamaa ja johtamaa Suomen Maaseudun Puoluetta, aiempaa Suomen Pientalonpoikien Puoluetta.
Kirjoitin koneella melkein ensimmäiseksi työpaikkailmoituksen eli kirjelappusen: "Perustan Paatsama-lehden. Haluatko tulla mukaan toimittajaksi?"
Kipaisin viemässä lapun postiluukusta Erkki Mäkiselle osoitteeseen Paatsamatie 6 B 21, yhteisen pihan poikki ja portaita ylimpään kolmanteen kerrokseen. Hissiä ei ollut eikä lapsi olisi saanut käyttääkään. Poistuin odottamaan mahdollista vastausta, joka voisi viipyä tai olla kielteinen, mahdollisesti suullinen ivahuuto pihalla jonakin tulevana päivänä.
Juostuani takaisin kotiini Paatsamatie 8 C 38, toinen kerros, riisuin juuri eteisessä kenkiäni, kun ovikello yllättäen soida pärähti. Hämmästyksekseni oven takana seisoi jo Ere-poika, joka oli sangen innokas ryhtymään urheilutoimittajaksi ja valmis aloittamaan heti paikalla. Hänellä ei ollut kuulemma mitään tekemistä. Kaikkina päivinä hän ei ollut edes kaverini, toisinaan hän oli jopa vihamieheni, mutta lasten mielet muuttuivat nopeasti.
Siirryimme vaatenaulakon täyttämästä pimeästä, putkimaisesta eteisestä kylpyhuoneen ja keittiön ovien ohitse kuuden neliömetrin suuruiseen lastenhuoneeseeni, jonne aukesi ovi sekä olohuoneesta (tammenvärinen) että keittiöstä (valkoinen). Pohjoiseen avautuvasta ikkunasta näkyi luonnonpuistoksi jätetyn metsän takana tornitaloja. Pohjois-Haagan pistetalot olivat aikoinaan Helsingin korkeimmat pilvenpiirtäjät, joissa oli kerroksia jopa kaksitoista.
Aivan ikkunani edessä kasvoi poikien kiipeilyjen takia oksa- ja neulaskatoa kärsinyt keskikokoinen mänty, kuin kodin turvapuu. Kauempana näkyi ikivanha, paksurunkoinen, korkea, tuuhea jättikoivu, joka oli toinen kotoisan lähimetsän suojaavan sylin symboli.
Keittiönvastaisen väliseinäni tapetissa vilistivät räikeät Disney-hahmot, Kaunottaren ja Kulkurin koirakaverit sekä Pluto, Dumbo, Hessu, Taku ja Aku, joita olin 3-vuotiaana sinnikkäästi pyytänyt, edes uskomatta saavani, huomatessani sellaisen erikoisuuden tapettikaupassa. Vanhempana kuvat alkoivat pikkuhiljaa kaduttaa ja nolottaa. Vastakkaisella seinälläni, vanerilevypohjaisen lapsenvuoteeni yllä, roikkui isolle vankalle pahvilevylle huolellisesti naulittu saksalainen Märklin-merkkinen sähköjunarata maastorakennelmineen. Alakerran Miettilän perheen lastenhuoneeseen oli ripustettu sen paljon loistokkaampi esikuva.
Huoneessani oli myös kirjoituspöytä ikkunan alla ja olohuoneen vastaisella seinällä kirjahyllykkö, jossa oli 75 kirjaa, jotka täyttivät puolitoista hyllyä. Kirjojen nimiä olivat Tom Sawyer, Huckleberry Finn, Luostarinkujan väijytys, Jenningsin maja, Kätkijät taivasalla, Taikatalvi. Kirjasarjoja olivat Pekka Töpöhäntä, Kiljuset, Nuorten Toivekirjasto sekä Meidän Lasten Kirjasto. Alemmilla hyllyillä oli Bilofix-rakennuspalikoita, Legoja, lautapelejä kuten "Afrikan tähti" ja "Roope-sedän Kultakuume", pehmoeläimiä, pari irtonumeroa Nakke Nakuttajia ja Retu Kivisiä sekä kolme ja puoli vuosikertaa Aku Ankkoja vuoden 1964 tammikuusta alkaen.
Olin valmistanut kartonginkaistaleesta ja vahvasta harmaasta karhulangasta toimittajan lipan, joka oli useiden sarjakuvien mukaan toimituksen tärkein työasu. Myös kirjanpitäjät näyttivät käyttävän irtolippaa amerikkalaisissa elokuvissa. Sen tarkoitusta en oikeastaan tiennyt tai ajatellut, mutta kaipa se suojasi silmiä kattovalojen häikäisyltä. Tärkeintä oli, että siinä luki logona "Paatsama-lehti", sillä se oli roolivaate, aivan kuten alunperin Sherlock Holmesin ja hänen jälkeensä pilakuvien ja sarjakuvien salapoliisien alituiseen käyttämä omituisenmallinen, ruudullinen englantilainen metsästyspäähine.
Mäkisen Erkki sai vieraanani tilaisuuden käyttää ensimmäiseksi ABC-kirjoituskonetta ja toimittajanlippaa. Hänen lehden sivulle 6 naputtelemansa urheilupalstan sisällöstä muodostui seuraavanlainen:
"URHEILUA. Erkki Mäkinen hyppäsi pihakeinusta kokonaisen 4 metriä, Timo Räisälän hypätessä 2 metriä 70 senttiä.
"Korkeutta Erkki Mäkinen hyppäsi yhden (1) metrin. Timo Räisälä hyppäsi samoin.
"Timo Räisälällä ja Erkki Mäkisellä oli juoksukilpailu. Ekin aika 38 sek., Timon aika 38½ sek. Pituushypyn voitti Erkki 220 cm, Timppa 200 cm. Erkki oli tänään voitokas ja niin voitti 3 ottelua. Huraa, huraa, huraa! Hyvä Ere!"
Erkillä oli ollut uutinen, suorastaan skuuppi. Hän oli kaivannut vain välinettä sen kertomiseen. Lehti oli syntynyt tarpeeseen ja tullut perustetuksi oikealla hetkellä.
Yhdeksänkesäisenä havahduin huimaavaan ajatukseen istuskellessani jouten kerrostaloni kulottuneella pihanurmella Haagassa. Mikään Newtonin omena ei pudonnut päähäni, mutta tajusin äkkiä ensimmäistä kertaa ajan kiitämisen ja katoamisen hetki hetkeltä. Ymmärsin olevani vielä jonkin aikaa lapsi, mutta etten olisi aina. Muuttuisin aikuiseksi. Lapsuuteni katoaisi peruuttamattomasti.
Poutapilvet lipuivat ylläni taivaalla, ääni eteni kesäilmassa 345 metriä sekunnissa, maapallo kiersi aurinkoa sadantuhannen kilometrin tuntinopeudella, valon nopeus oli 300 tuhatta kilometriä sekunnissa, mutta mihin ihmeeseen saatoin verrata ajan kulkua eteenpäin?
Jokainen elinvuosi oli suhteellisesti edellistä lyhyempi, vaikka juuri yhdeksänvuotiaana elinkin lapsuuden parasta ikää. Uskoin Tupun, Hupun ja Lupun olevan ikätovereitani. Miten vanha mahtoi olla Aku-setä, kolmekymmentäkö? Väittikö Hannu Hanhi iäkseen vain 23 vuotta? Ankka-lehden 17. vuosikerta oli vasta neljäs minun lukemani.
Halusin kerätä tietoja heittämättä pois turhintakaan lippusta, lappusta tai detaljia. Olin pikkuvanha tutkijanalku. Tietämättäni kärsin kuin Aspergerin syndrooman oireista. Mietin kerran kortiston kokoamista kaikista kuolleista ihmisistä sanomalehtien nekrologien pohjalta, mutta tajusin urakan ylivoimaiseksi.
Osasin yhdeksän iässä lukea tietosanakirjoja ja sanomalehtiä. Tiesin presidenteiksi Lyndon B. Johnsonin ja Charles de Gaullen, eduskunnan puhemieheksi Johannes Virolaisen, YK:n pääsihteeriksi burmalaisen U Thantin. Tunnistin pääministereitä: Suomessa Rafael Paasio, Ruotsissa Tage Erlander, Englannissa leppoisa Harold Wilson piippuineen, Intiassa rouva Indira Gandhi huiveineen. Muistin ulkoa monien lehtien päätoimittajat, kuten Aatos Erkko, Teo Mertanen, Heikki Tikkanen, Pentti Poukka, Pauli Burman, Jorma Simpura, Leo Tujunen, Eila Jokela, Sirkka Ruotsalainen ja Leena Drufva.
En osannut erottaa pysyvästi käyttökelpoista tietoa väliaikaisesta ja vaihtuvasta, vaan kohtelin kaikkia tietoja samanarvoisina. Luulin, että Uuden Suomen päätoimittaja olisi aina Pentti Poukka, Suomen Sosialidemokraatin Pauli Burman ja Kansan Uutisten Jorma Simpura. Tosin vanhan presidentti Kekkosen tilalle saatettaisiin pian valita Matti Virkkunen, Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja, jonka Kokoomus oli keväällä 1967 asettanut presidenttiehdokkaakseen.
Tartuin hetkeeni, kesään 1967, perustamalla uutislehden tallentamaan viikoittaiset tapahtumat Haagan Paatsamatie 8:n kotipihaltani. Käytössäni oli pieni vihreä ABC-merkkinen moderni matkakirjoituskone, ainakin silloin kun isäni ei tarvinnut sitä itse. Isä oli opettanut jo leikki-ikäistä kirjoittamaan koneella, mutta en ollut keksinyt harjoitusaiheiksi kuin oman ja tuttavien nimien naputtelun sekä yksittäisiä sanoja mainoksista ja pakkausten kyljistä, joista olin itsekseni oppinut lukemaankin. Apsi-virvoitusjuoma, Bueno-suklaakeksit, Chymoksen makeiset, Coca-Cola, Domino-keksit, Elovena, Fazerin Parhaat, Hellas-suklaa, Ipnos-keksit, Jaffa-appelsiinit, aakkostuivat vuosikymmenen vähäiset tavaramerkit.
Hakkasin kirjoituskonetta vain oikean käteni etusormella. Opin osumaan näppäimistön eri kirjainten kohdille aivan vaistonvaraisesti. Kirjoitustahtini oli kuitenkin rytmitön. Kirjasinten varret tarttuivat helposti toisiinsa, jos löin nopeasti perätysten vierekkäiset merkit, kuten A ja S. Siitä seuranneen suman sain selvitellä suttaantuvin sormin.
Kirjainjäljet pomppivat epätasaisesti riveillä, paperi ja sormenpäät tuhriintuivat tuoreen kosteasta, ruskehtavan mustasta värinauhasta. Tunsin itseni painomusteiseksi lehtineekeriksi. Sormenjäljillä olisin voinut leikkiä Sherlock Holmesia, jonka legendaarinen Baskervillen koira kuului ykkösenä kirjahyllyni Punainen sulka -sarjaan.
Tärkeimmäksi sysäykseksi lehdentekoon tarvittiin täsmälleen oikeanlaatuista paperia. Olin saanut kirjakaupasta omakseni ison A4-kokoisen lehtiön kellertävää ja auringon valoon unohdettuna nopeasti ruskettuvaa selluloosapitoista makulatuuripaperia, jollaiselle painettiin halpahintaisimmat kioskikirjatkin, kuten kirjahyllyni rakkain aarre, WSOY:n 10-markan-sarjan romaaninidos vuodelta 1940, Mark Twainin Huckleberry Finn, Yrjö Kivimiehen suomennoksena.
Ohut paperi, joka kuulsi paikoitellen lävitseen tummanruskeita kuidunpätkiä vaaleampien seasta, oli liian kehnoa piirtämiseen, joten sille täytyi keksiä sopivampaa käyttöä. Silloin mieleeni tuli sanomalehti.
Sanomalehteä ei todellakaan olisi voinut tehdä hohtavan valkoiselle, kylmälle, paksulle, liukkaalle tai kiiltävälle liitupaperille. Sellaisille painettiin isälleni tulevia rutikuivia ammattilehtiä, kuten Käytännön Liikkeenjohto tai Kehittyvä Yritysjohto. Sellaisista saattoi koukeroisesti lukea:
"Ryhdyttäessä siis tarkastelemaan kulutuskysynnän prognoosia maatalouskotitalouksissamme, lähimmälle osavuosineljännekselle jaksotettuna, voidaan saatavilla olevasta tilastoaineistosta täsmällisesti todeta seuraavaa..."
Ammattilehdissäkin viehätti palstajako, mutta kömpelöt ja puisevat kaaviot tai kirjoittajien nylonpaitaiset, mustavalkoiset, totiset tai yrmeät rintakuvat olivat heikkoja valopilkkuja matalien ja laimeiden otsikoiden katkomassa tekstiharmaudessa. Eräiden pitkäpiimäisimpien artikkelien ja katsausten allekirjoituksena saatoin löytää isäni Olavin nimen.
"Ulkomaankaupan käsikirjassa" Olavi aloitti artikkelinsa Vientimarkkinoiden tutkimisesta seuraavasti:
"Pitkäjännitteisesti suunniteltu, aktiivinen toiminta vientimarkkinoiden avaamiseksi sekä mahdollisesti jo saavutettujen ensimmäisten vientikauppojen tulosten jatkuvuuden varmistamiseksi ja tehostamiseksi on muodostunut yritysjohdon väistämättömäksi ongelmakentäksi yhä useammissa sellaisissakin yrityksissä, jotka tähän saakka ovat tyytyneet markkinoimaan tuotantonsa vain kotimaisille ostajille. Niinsanottu uusvienti on maamme taloudellisen kehityksen kannalta avainasemassa, mutta jatkuva puhuminen ja kirjoittaminen sen lisäämisen välttämättömyydestä jää vaille katetta, ellei tämä informaatio havahduta yhä useamman yrityksen johtoa toteamaan, että nämä toimintakehotukset tarkoittavat nimenomaan juuri heidän yritystään tässä ja nyt." Ensimmäisessä virkkeessä oli vain 36 sanaa, mutta toisessa jo 39.
Olavi oli markkinatutkija Suomen Markkinatiedot Osakeyhtiössä ja alan uranuurtajia Suomessa jonkun vanhemman Artturi Raulan ja Suomen Gallupin ohessa. Vapaa-aikoinaan isäni ahmi intohimoisesti kaunokirjallisuutta, jopa kuuden romaanin viikkovauhtia, 300 opusta vuodessa, listaten, kortistoiden ja arkistoiden päivittäin kaiken lukemansa sivumäärien tarkkuudella - mukaan laskien minulle ääneen luetut iltasatukirjatkin.
Isäni piti maailman lähes ainoana luotettavana vakiona pi-lukua, jonka desimaaleja hän oli viitsinyt opetella ulkoa kymmenittäin: 3,1415926535897932384626433832795... Ehkä sekin oli ollut tarpeen, kun hän oli nuoruudessaan pyrkinyt vuonna 1937 perustetun Pikku Jättiläisen Kerhon jäseneksi. Yhteensä yli paristakymmenestä tuhannesta jäsenestä hän oli ollut 5151. liittyjä. Hän oli suorittanut kerhon hopeamerkin (308:ntena 1700:sta) ja sen jälkeen vielä arvokkaamman kultamerkin, ollen tällöin pienen hakijajoukon puolivälissä, 39. kaikkiaan vain 78:stä.
Kouluneuvos Yrjö Karilaan vuodesta 1924 toimittama hakuteos "Pikku Jättiläinen" oli vuosikymmeniä ihka-aito kaikkitietävä koto-suomalainen edelläkävijä myöhemmälle Ankkalinnan partiolaisten tarunomaiselle Sudenpentujen Käsikirjalle. Pikkujätistä saattoi opetella niin nuolenpääkirjoitusta kuin sanskritia, saksan kielen pisimmän sanan (jossa oli 121 kirjainta), Suomen hiippakuntien kaikkien aikojen sadan piispan luettelon, sekä "montako nappia kiinalaisella on takissaan". Kirjan tietojen mukaan neekerilapset tulevat täysin mustiksi vasta kuusivuotiaina, joka sekunti kuolee yksi kiinalainen ja Yhdysvalloissa saattaa hankkia toimeentulonsa peräti neljälläkymmenellä tuhannella erilaisella tavalla, joita kaikkia ei valitettavasti lueteltu!
Olin itse kesällä 1967 iässä, jolloin viimeistään löysin sanomalehtien kuvitetun, dramaattisen uutismaailman. Helsingin Sanomien mustavalkoista, vasta syvällä sisimmillä aukeamilla (sivulla 11) sijainnutta pääuutissivua värittivät tuolloin Amerikassa riehuneet rotulevottomuudet, Georgios Papadopoulosin everstijuntan sotilasvallankaappaus Kreikassa (21.4.), Saksan shaahi-mellakat (1.6.), Israelin puolustusministerin Moshe Dayanin merirosvomainen silmälappu sekä sapattina päättynyt Kuuden päivän sota (5.-10.6.), Kiinan ensimmäinen vetypommi (17.6.), pyöreäkasvoisen kongolaisen neekeripoliitikon Moise Tshomben sieppaus Algeriaan (30.6.), sekä monivuotiset Vietnamin ja Biafran sodat.
Kirjapainoissa tosin lakkoiltiin keväällä, sanomalehdet eivät ilmestyneet kolmeen viikkoon maaliskuussa, eikä Aku Ankka pudonnut lasten postiluukuista kolmena tiistaina huhtikuussa! Sarjakuvalehdet painettiin kenties viikkoja etukäteen.
Opettajien lakko peruuntui harmillisesti. Niilo Wällärin johtama Merimies-Unioni tuki Nesteen Öljynjalostamon lakkoa. Amerikassa paljasjalkaiset "hippiet" ojentelivat kanssa-kansalaisilleen kukkia ja jakoivat samanmielisille rakkautta. Kreikassa kiellettiin minihameet ja "beatles-tukka". Suomalaisen Kari Suomalaisen pilapiirrokset tiivistivät ajan ilmiöt Helsingin Sanomien ja Viikkosanomien sivuille.
Amerikkalaista tekopirteyttä säteillyt evp-upseeri Niilo Tarvajärvi juonsi televisiossa Laatikkoleikkiä, jossa hamsteri-peikko vei maalta tulleilta, kansanomaisilta pelaajilta lopulta kaikki heidän kallisarvoiset tavaravoittonsa (peikkonukkea lukuunottamatta), kun he eivät ymmärtäneet lopettaa peliään ajoissa. Kevään hämmästyttävimmässä TV-spektaakkelissa Helsingin Senaatintorille ajoi yksi kerrallaan yli 50 partioautoa, jotka Tarvajärvi lahjoitti poliisille Oy Mainos -TV- Reklam Ab:n keräyskampanjan tuloksena. Vanhempani päivittelivät toisinaan juontajan uutta ulkonäköä: "Kyllä Tarva on kovasti vanhentunut autokolarinsa jälkeen!"
Television uutistoimittajien keskuudessa syntyi samoihin aikoihin sanonta "pannaan Tshombea pyörimään". Tshombe-uusintoja käytettiin täytteeksi, kun ei ollut esittää tuoretta uutisfilmiä. Kongolainen Moise Tshombe tuli silloin tutuksi, vaikka hänet on myöhemmin unohdettu. "Jos kukaan, niin Tshombe pystyy pelastamaan Kongon. Tshombe on aivan ainutlaatuinen persoonallisuus, Hänellä ei esimerkiksi ole lainkaan estoja sen johdosta, että hän on syntynyt mustaksi. Hän haluaa ottaa avukseen valkoisia avustajia siksi kunnes hän on saanut koulutetuksi omia kansalaisiaan johtaville paikoille", kirjoitti Victor Lasky Helsingin Sanomissa 4. toukokuuta 1965.
Sanomalehdissä olivat 1960-luvun puolivälissä muodissa kaikkien aikojen groteskeimmat, lihavimmat ja mustanpuhuvimmat otsikkokirjaimet. Lehdet, televisio ja kylmän sodan maailma olivat vahvasti mustavalkoisia.
Everstit ahkeroivat vuosikymmenen jälkipuoliskolla kaappaamalla vallan milloin missäkin: eversti Pham Ngok Thao Vietnamissa, eversti Houari Boumedienne Algeriassa, eversti (myöhemmin keisari) Jean-Bedel Bokassa Keski-Afrikan Tasavallassa (sittemmin Keski-Afrikan Keisarikunta), eversti Yakubu Gowon Nigeriassa, eversti Jaafar al-Nimeiri Sudanissa, eversti Muammar Gaddafi Libyassa ja kokonainen everstijuntta Kreikassa. Toisaalta kenraali Mobutu tarttui valtaan Kongossa, kenraali Ironsi Nigeriassa, kenraali Ankrah Ghanassa, kenraali Suharto Indonesiassa, kenraali Ongania Argentiinassa ja kenraali Somoza Nicaraguassa. Marsalkka Sallai otti vallan Jemenissä ja lippalakilla kaljuutensa salannut marsalkka Lin Piao käynnisti kulttuurivallankumouksen Kiinassa. Maailma kuohui dramaattisesti.
Kokoomuksen pää-äänenkannattajan Uuden Suomen etusivun jymyjuttu kertoi valokuvien kera murrosta päätoimittaja Pentti Poukan asuntoon. Uusi Suomi tuli kotiini kuukauden ajan näytteeksi, mutta isäni totesi vakaasti, että jo hänen isänsä Aleksi tilasi ennen sotia Jämsään Eljas Erkon nuorsuomalaista päivälehteä Helsingin Sanomia eikä vanhoillisempaa Uutta Suomea. "Erkon pojat" tekivät sitä paitsi paksummin luettavaa.
Isoisäni Aleksander oli 1910-luvulla toiminut Maalaisliiton vaasalaisen äänenkannattajan Ilkan taloudenhoitajana eli toimitusjohtajana, kunnes siirtyi Arvio & Lindgren Oy:n toiseksi johtajaksi Jämsään. Isoisäni veli Jaakko oli ollut Ilkan pakinoitsija, nimimerkki Jassu. Isoäitini Johanna, Aleksanterin toinen vaimo, oli murhatun jämsäläisen punakapinallisen Herman Salmelan leski. Tampereen sosiaalidemokraattinen Kansan Lehti oli julkaissut mummoni muistelmat vuoden 1918 tapahtumista Jämsässä.
Uudessa Suomessa oli kuitenkin todellinen uutisetusivu. Loppusivuilla olivat sarjakuvat, kuten Vihtori ja Klaara ja Ville Vallaton. Pentti Poukan pieni asuntomurtouutinen tuli lähelle poikaromaanien lukijaa - voisiko roistoja tulla oikeasti omaankin kotiin?
Äidilläni oli Arizonan osavaltiossa Amerikan-serkku Rudy Poukka, joka sattui olemaan isänsä puolelta päätoimittaja Poukan sukua, niin kuin kaikki ihmiset ovat sukua keskenään Aatamista alkaen, tai enintään kuuden linkin päässä toisistaan. Ruotsin pääministeri Tage Erlanderkin oli savolaisia Suhosia ja hänen seuraajallaan Olof Palmella oli sukujuuria Suomessa. Etiopian keisarin Haile Selassien isä Makonnen oli tarinoiden mukaan suomalaisten Makkosten heimoa ja elokuvaaja Kalle Peronkoski Argentiinan diktaattorin Juan Peronin sukulainen. Poliitikko Richard Nixonin esi-isiksi epäiltiin savolaisia Nikkisiä, kertoi tunnettu pakinoitsija Pii, Pirkko Kolbe.
Luin paljon sanomalehtiä, mutta päätin alkaa kertoa itse, mikäli Paatsamatiellä tapahtuisi jotain jännittävää. Murtauduttaisiinko naapuriin? Kuka pysäköi pihalla väärin, mielestäni herra Meloni, Simcan omistaja? Hiippailiko Haagan metsissä illan pimeydessä pääkallonmetsästäjiä? Kuka rikkoi pyöräkellarin lampun tai vei polkupyörän pumpun? Paljastaisin armottomasti kaikkien ihmisten virheet ja rötökset, paitsi ehken sentään omiani. Sen varauksen huomasin tehdä vasta hajotettuani vahingossa pyöräkellarin ulko-ovea sulkemaan tarkoitetun jousen.
Ryhdyin päätoimittajaksi, koska omistin pääoman, kirjoituskoneen ja paperiraaka-ainevaraston, mutta tarvitsin muitakin toimittajia. Ehdokkaiksi kävivät ensisijaisesti samasta rapusta alakerran neljän huoneen asunnon Miettilän veljekset Esko, Mikko ja Pekka tai kaksiossa asuva Kantosen Lasse, joka oli televisiosta tunnettu, sillä hän ansaitsi rahaa omalle pankkitililleen esiintymällä lapsena tv-mainoksissa. Lassen sliipatulla hiusöljyisellä mainosmiesisällä Vikellä oli kotonaan avohyllykössä suurin näkemäni miniatyyrialkoholipullojen kokoelma ja autotallissaan mainosten mukaan "kadehdittu" Opel Kadett.
Yläkerran Kurtti ja Mortti Horn olivat liian vanhoja ja erikielisiä. Heidän ruotsinkielinen äitinsä oli takavuosien tennismestari ja isänsä kirjastonhoitaja, joka oli tehnyt filosofian tohtorin väitöskirjan Suomen kaikkien aikojen merkittävimmästä matkailukohteesta, eräästä Vuoksen koskesta, jota Brasilian keisarikin oli käynyt katsomassa. Kurtin ja Mortin osuus pienempien lasten leikkeihin oli niiden fudiminen hajalle eli rakennelmien puolihuolimaton potkiminen ohikulkiessaan. Mortin eli Mörkin huhuttiin jopa jääneen luokalleen Haagan ruotsalaisessa lyseossa Lärkanissa, mikä kuulosti suhteellisen paheelliselta keskiluokkaisessa kaupunginosassa.
Talon toisessa päässä asui Räisälän Timppa, mutta hänen roolikseen olisi sopinut parhaiten päästä uutisaiheeksi. "Timo Räisälä tuomittu 57 vuodeksi nuorisovankilaan" olisi ollut toiveitteni mukainen jymyjuttu lehteeni. Timpan punaniskainen isäukko muistutti ulkonäöltään rikoskirjailija Mauri Sariolaa ja hänen huhuttiin tulleen kerran kännissä kotiin.
Muutoin kasitalossa asuikin vääränikäisiä tai vieraskielisiä ja kotia leikkiviä tyttöjä, kuten vaaleat Tipi Horn, Tuija Meloni ja Anneli Heinonen, ruotsinkieliset diivailevat punatukat Christina ja Camilla Lindholm sekä pirteä ruskeaverikkö Pirjo, joka kävi Kampissa kuristaan kuuluisaa Saksalaista koulua, jollainen oli perustettu Helsinkiin vuonna 1890. Vierailimme vielä 4-vuotiaina toistemme syntymäpäiväkakkukutsuilla, mutta emme muutamaa vuotta myöhemmin leikkineet yhdessä.
Viereisessä kuutostalossa asui kaiketi vuokratussa kaksiossa vaalean kiharatukkainen 8-vuotias Erkki Mäkinen ja hänen isosiskonsa Marja. Heidän isoveljensäkin piipahti vielä joskus kotona iltalomillaan, armeijan harmaassa sarkapuvussa. Perheen isä Edvard Mäkinen oli jo vuonna 1918 syntynyt arkisen punakka ja pönäkkä mies, joka rassaili vapaa-aikoinaan vanhoja autoja takapihalla, hiljaisena ja öljytahraisena. Uhkean tumma Elsa-rouva oli paljon kotona. Mäkiset olivat tuoreita tulokkaita talossa, mistä lie muuttaneetkaan, sillä he kannattivat Veikko Vennamon perustamaa ja johtamaa Suomen Maaseudun Puoluetta, aiempaa Suomen Pientalonpoikien Puoluetta.
Kirjoitin koneella melkein ensimmäiseksi työpaikkailmoituksen eli kirjelappusen: "Perustan Paatsama-lehden. Haluatko tulla mukaan toimittajaksi?"
Kipaisin viemässä lapun postiluukusta Erkki Mäkiselle osoitteeseen Paatsamatie 6 B 21, yhteisen pihan poikki ja portaita ylimpään kolmanteen kerrokseen. Hissiä ei ollut eikä lapsi olisi saanut käyttääkään. Poistuin odottamaan mahdollista vastausta, joka voisi viipyä tai olla kielteinen, mahdollisesti suullinen ivahuuto pihalla jonakin tulevana päivänä.
Juostuani takaisin kotiini Paatsamatie 8 C 38, toinen kerros, riisuin juuri eteisessä kenkiäni, kun ovikello yllättäen soida pärähti. Hämmästyksekseni oven takana seisoi jo Ere-poika, joka oli sangen innokas ryhtymään urheilutoimittajaksi ja valmis aloittamaan heti paikalla. Hänellä ei ollut kuulemma mitään tekemistä. Kaikkina päivinä hän ei ollut edes kaverini, toisinaan hän oli jopa vihamieheni, mutta lasten mielet muuttuivat nopeasti.
Siirryimme vaatenaulakon täyttämästä pimeästä, putkimaisesta eteisestä kylpyhuoneen ja keittiön ovien ohitse kuuden neliömetrin suuruiseen lastenhuoneeseeni, jonne aukesi ovi sekä olohuoneesta (tammenvärinen) että keittiöstä (valkoinen). Pohjoiseen avautuvasta ikkunasta näkyi luonnonpuistoksi jätetyn metsän takana tornitaloja. Pohjois-Haagan pistetalot olivat aikoinaan Helsingin korkeimmat pilvenpiirtäjät, joissa oli kerroksia jopa kaksitoista.
Aivan ikkunani edessä kasvoi poikien kiipeilyjen takia oksa- ja neulaskatoa kärsinyt keskikokoinen mänty, kuin kodin turvapuu. Kauempana näkyi ikivanha, paksurunkoinen, korkea, tuuhea jättikoivu, joka oli toinen kotoisan lähimetsän suojaavan sylin symboli.
Keittiönvastaisen väliseinäni tapetissa vilistivät räikeät Disney-hahmot, Kaunottaren ja Kulkurin koirakaverit sekä Pluto, Dumbo, Hessu, Taku ja Aku, joita olin 3-vuotiaana sinnikkäästi pyytänyt, edes uskomatta saavani, huomatessani sellaisen erikoisuuden tapettikaupassa. Vanhempana kuvat alkoivat pikkuhiljaa kaduttaa ja nolottaa. Vastakkaisella seinälläni, vanerilevypohjaisen lapsenvuoteeni yllä, roikkui isolle vankalle pahvilevylle huolellisesti naulittu saksalainen Märklin-merkkinen sähköjunarata maastorakennelmineen. Alakerran Miettilän perheen lastenhuoneeseen oli ripustettu sen paljon loistokkaampi esikuva.
Huoneessani oli myös kirjoituspöytä ikkunan alla ja olohuoneen vastaisella seinällä kirjahyllykkö, jossa oli 75 kirjaa, jotka täyttivät puolitoista hyllyä. Kirjojen nimiä olivat Tom Sawyer, Huckleberry Finn, Luostarinkujan väijytys, Jenningsin maja, Kätkijät taivasalla, Taikatalvi. Kirjasarjoja olivat Pekka Töpöhäntä, Kiljuset, Nuorten Toivekirjasto sekä Meidän Lasten Kirjasto. Alemmilla hyllyillä oli Bilofix-rakennuspalikoita, Legoja, lautapelejä kuten "Afrikan tähti" ja "Roope-sedän Kultakuume", pehmoeläimiä, pari irtonumeroa Nakke Nakuttajia ja Retu Kivisiä sekä kolme ja puoli vuosikertaa Aku Ankkoja vuoden 1964 tammikuusta alkaen.
Olin valmistanut kartonginkaistaleesta ja vahvasta harmaasta karhulangasta toimittajan lipan, joka oli useiden sarjakuvien mukaan toimituksen tärkein työasu. Myös kirjanpitäjät näyttivät käyttävän irtolippaa amerikkalaisissa elokuvissa. Sen tarkoitusta en oikeastaan tiennyt tai ajatellut, mutta kaipa se suojasi silmiä kattovalojen häikäisyltä. Tärkeintä oli, että siinä luki logona "Paatsama-lehti", sillä se oli roolivaate, aivan kuten alunperin Sherlock Holmesin ja hänen jälkeensä pilakuvien ja sarjakuvien salapoliisien alituiseen käyttämä omituisenmallinen, ruudullinen englantilainen metsästyspäähine.
Mäkisen Erkki sai vieraanani tilaisuuden käyttää ensimmäiseksi ABC-kirjoituskonetta ja toimittajanlippaa. Hänen lehden sivulle 6 naputtelemansa urheilupalstan sisällöstä muodostui seuraavanlainen:
"URHEILUA. Erkki Mäkinen hyppäsi pihakeinusta kokonaisen 4 metriä, Timo Räisälän hypätessä 2 metriä 70 senttiä.
"Korkeutta Erkki Mäkinen hyppäsi yhden (1) metrin. Timo Räisälä hyppäsi samoin.
"Timo Räisälällä ja Erkki Mäkisellä oli juoksukilpailu. Ekin aika 38 sek., Timon aika 38½ sek. Pituushypyn voitti Erkki 220 cm, Timppa 200 cm. Erkki oli tänään voitokas ja niin voitti 3 ottelua. Huraa, huraa, huraa! Hyvä Ere!"
Erkillä oli ollut uutinen, suorastaan skuuppi. Hän oli kaivannut vain välinettä sen kertomiseen. Lehti oli syntynyt tarpeeseen ja tullut perustetuksi oikealla hetkellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)